sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Retrottaa

Parin vuoden ajan on tullut pistettyä merkille, että puutarhalehdissä on alkanut esiintyä kiinankaali, tuo keski-ikäisille karmeita kasarifläshbäkkejä tuova jötikkä. 1980-luvulla ei vielä ollut keksitty jäävuorisalaattia, joten kiinankaali muodosti sen ajan salaattipohjan. Ja olihan se kauheaa: kuivaa, mautonta, sitkeää lehdykkää, johon ei myöhemmillä vuosikymmenillä tullut enää koskettua.

Paitsi ehkä ensi vuonna. Grow your own nimittäin mainosti Thompson & Morganilta saatavaa Natsuki-lajiketta, jonka kiinalaisuus tosin on hitusen kyseenalaista, sillä kyseessä on japanilaisten kehittämä lajike, joka on kuulemma erityisen hyvää korealaisessa kimchissä. Tavallinen kiinankaali kasvaa hitaasti, joten sitä tuskin kannattaa näillä leveysasteilla testata, mutta Natsukista voi ruveta napsimaan lehtiä jo 7 viikossa. Jos sen malttaa antaa kasvaa rauhassa, saa syksyllä kannettua jötikän ruokapöytään.

Toki tuotakin kaalta vaivaavat kirpat ja kaalikoit, joten ei sen kasvattaminen ihan helppoa ole, mutta jospa luottaisi siihen, että tämän kesän kylmyys nujersi öttiäiset sen verran tehokkaasti, että ensi kesänäkin populaatio pysyisi pienenä?

Ainoa ongelma tässä on se, että Thompson & Morganilla on tarjous viisi pakettia siemeniä neljän hinnalla, enkä mä muita siemeniä tarvitse. Paitsi että Edamame-papua voisi kokeilla. Parsaherne on aina hyvä valinta. Kenties sitä mustajuurtakin?

torstai 5. lokakuuta 2017

Kauden 2018 maut

Kun melkein on kauden 2017 pillit pussissa, ja esikasvatuskausi lähestyy kovaa kyytiä, oli siemenpussien inventaarion aika. Homma oli aika helppo, kiitos tämän kauden "pussit tyhjiksi" -teeman. Mauttomuuksia ei ollut muuta kuin 2 siementä Ailsa Craigia, ja turhuuksia oli pienehkö nippu puutarhalehtien mukana tulleita ilmaissiemenpusseja. Teen näille saman kuin tänä keväänä: heitän siemenet tyhjiin kohtiin kukkapenkeissä. Nytkin sinisessä kukkapenkissä yhä kukkii epämääräinen joukko kaalikasveja, joista ei mitään olisi ehtinyt ruokapöytään asti Suomen suvessa kasvaa. Nättejä kukkia kuitenkin tekevät.

Kesäkurpitsat kävin läpi erityisen kovalla kädellä, kun myönsin itselleni rehellisesti, etten niistä kovinkaan paljoa pidä, ja lisäksi vievät turkasesti tilaa kasvimaalla. Ainoastaan kiinteät kesäkurpitsat saavat armon, sillä niissä on makua ja niitä voi donkata sekä salaattiin että grilliin. Vetiset peruslötköt eivät kasvimaalle asti pääse.

Inventaarion jälkeen totesin, että kesän aikana ylläpidetty ostoslista pitää melko hyvin edelleen paikkansa, ja kun Thompson & Morgan muistutteli viherturaajaa tarjouksin, lähti tilaus maailmalle. Tomaatteja oli varastossa vielä reilusti, mutta Sungold puuttui. Paprikoitakin oli, mutta kun ovat hitaasti kypsyvää tyyppiä, laitoin tilaukseen takuuvarman, oranssin Gourmet'n. Snackbite orangen puuttuessa Thompsonilta tilasin sen sijaan Lunchbox-värilajitelman pikkupaprikoita.

Vanha naukseri on toivottavasti ensi kesänä vielä muonavahvuudessa, joten sokerihernettä oli tilattava karvakuonon kesäherkuksi. Härkäpapu oli tyystin loppunut, ja hetken arvoin The Suttonin ja Perlan välillä, mutta kun aina täytyy kokeilla kaikkea uutta, pääsi Perla ostoskoriin. Samoin kurkun osalta vaakakupeissa olivat vanha hyvä Burpless tasty green ja ennenmaistamaton Bella, ja päädyin testaamaan ensi vuonna Bellaa.

Uusia makuja tuovat myös monen tänä vuonna kehuma sitruunakurkku, joka Thompson & Morganilla kulkee Crystal apple -nimellä sekä pimientos de padron, eli Padron-chili, jota kärväytellään urakalla grillissä ens kesänä.

Yrttien osalta täytyy muistaa, että jos vain eteen tulee valkosipuliyrttiä ja sitruunalippiaa, ne on IHAN PAKKO ostaa.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Sisäistä kauheutta

Viime vuonna tähän aikaan syötiin hiki hatussa paprikaa ja kurpitsaa, ja viimeksi mainittua riitti pakastimeenkin rasiakaupalla. Nyt saatiin kolme puolipunaista paprikaa ja kaksi täyskeltaista, jotka tosin rääkättiin kypsiksi muovipussissa omenan kanssa. Makua niissä kuitenkin oli, joten syödyksi tulivat.

Kurpitsoja tuli kourallinen, eikä niistäkään kaikki jaksaneet kypsyä, joten päätyivät kompostiin. Osa kurpitsoista oli keksinyt homehtua siemenkodastaan. Kiva taistella kovakuorista kurpparia auki vain huomatakseen, että sisällä on mustaa homelillua :-x Potimarron ja Rolet onnistuivat jotenkuten, ja Roletia voin kyllä suositella minikurppariksi: on maukas ja satoisa, jopa näinkin surkeana kesänä. Kypsyikin jo heinäkuun puolella.

Kasvihuone on tyhjennetty ja pesty. Ei olla koskaan puutarhaturaamisemme aikana tyhjentäneet kasvaria näin aikaisin. Vielä täytyy huoltotoimenpiteenä liimata satamiljoonaa pleksiä, jotka olivat varmaan uv-säteilyn takia irronneet. Kasvihuoneen paprikapenkkikin on huollossa, eli ankaran pinkityksen alla. Entiset maalit repsotti pahasti ja penkki tuntui kovin kostealta. Kuivauksen ja maalauksen jälkeen se toivottavasti kestää taas muutaman kesän.

Kasvimaalla rehottavat vielä persilja, timjami, salvia ja rakuuna, sekä Nero di Toscana ja Purple sprouting -broccoli, joka todistetusti (kuvassa) sprouttaa. On eka kesä, kun siitä saa satoa (siis tuon yhden floretin), mutta tuomitsen broccolin puutarhaturhakkeiden joukkoon: vie hitokseen tilaa, nippa nappa ehtii muutaman kukinnon tehdä, eikä makukaan ole hääppöinen. Calabrese sen sijaan tuotti satoa jo heinäkuussa ja oli todella hyvänmakuinen kylmyyden ansiosta.

Ruukkuyrtit siirsin terassille suojaan, joskin valkosipuliyrtin kohdalla pyörtänen päätöksen, sillä siinä on todella voimakas sipulin tuoksu. Melkein silmiä kirvelee, kun terassilla käy. Jos talvi jatkaa vanhalla kura & pimeys -linjalla, yrtit säilynevät terassilla ens vuoden puolelle. Viime jouluna saatiin terassilla majailleista oliivi- ja curry-yrteistä hyvä tahna luomupossun kinkun kuorrutteeksi (ollaankin jo tilattu luomupossua täksi jouluksi ja pyysimme, että kinkkuun jätettäisiin kunnon pläskit ja kamara, kun nehän ne parhaat palat siassa ovat).

Hankalasta kesästä huolimatta sadonkorjuupakastin on täynnä. Viikonloppuna keitin kriikuna-konjakkihilloa (HYVÄÄ!!!) ja oli työn ja tuskan takana löytää sille sopivia rasioita, kun kaikki tuntui olevan jo käytössä.

Jahka saa pihapuut verkotettua (pihalla liikkuu jo pahaenteinen jänis), niin sitten voi kääntää katseen kasvukauteen 2018 ja ruveta tilaamaan siemeniä. Esikasvatushan alkaa ihan kohta.

torstai 14. syyskuuta 2017

Mautonta

Tämä kasvukausi oli hyvä muistus siitä, että myös kasvihuoneessa ollaan luonnon armoilla. Koskaan aiemmin ei ole tullut vastaan näin totaalinen pölyttäjien puute ja sen vaikutukset kasvihuoneen satoon. Kasvit kyllä kukkivat komeasti, mutta vain tomaateista ja paprikoista tuli normaali sato; kurkut jäivät hyvin vähäisiksi, vaikka kurkkuähkyä epäilinkin kantaessani kasvariin viittä eri lajiketta. Normaalisti ähky tulee jo kolmesta taimesta.

Munakoiso puski kukkaa, mutta melkein jäi munattomaksi. Vasta kun kuskasin sitä ulos kasvarista kompostikekoa kohti, kuului ämpärin kyljestä bonk - siellä oli kuin olikin 1 hedelmä. Mutta vain se ainokainen. Cucamelonin sadon pelasti yksi yksinäinen kimalainen, joka ahersi satojen cucamelonin kukkien parissa muutaman minuutin, kunnes lensi kattoluukusta pois. Oli hämmästyttävää, miten nopeasti sen jälkeen alkoi hedelmää syntyä: jo seuraavana päivänä saatiin cucamelonsalsaa (cucamelonia, kirsikkatomaatteja, ananaskirsikkaa, valkoista balsamicoa), vaikka kasvi oli kukkinut sitä ennen viikkojen ajan ilman yhtäkään hedelmää.

Luonnon armoilla oltiin myös auringon puutteen takia. Tomaatit jäivät vetisiksi ja mauttomiksi, mikä harmitti isosti, koska tänä vuonna kokeilussa oli Brandywine-tomaatit, joiden makua hehkutettiin erityisen hyväksi. No eivät maistuneet juuri miltään. Jopa ihana Sungold kärsi auringottomuudesta. Oli toki yhtä makea kuin ennenkin, mutta aromista jäi osa puuttumaan. Paprikoille ja chileille auringon puute on katastrofaalinen. Toistaiseksi vain violetit Orozco- ja Marconi purple -chilit ovat päätyneet ruokapöytään, sekä muutama Espelette. Sato olisi hyvä, mutta tuskin muut ehtivät kypsyä. Eikä se makukaan varmaan kummoinen ole, vaikka kypsyisivätkin.

Pölyttäjistä ja auringosta on siis ollut puute, mutta sadetta ollaan saatu riittämiin (toissapäivänä 28 mm neljässä tunnissa, eilen 12 mm kahdessa tunnissa, tänään 20 mm kolmessa tunnissa...). Pari viikkoa sitten kurkut homehtuivat parissa päivässä niin, että ne piti heittää kompostiin. Tomaatit alkavat saada ruostepilkkuja, joten niitäkin on jo muutama heitetty pois, vaikka normaalisti tekevät satoa lokakuun puolelle saakka. Kasvihuonekausi päättynee pikapuoliin, jollei sää ala muuttua.

Kolmas kamala kesä peräkkäin. Viherturaaja siitä kyllä toipuu, mutta kauanko menee, ennen kuin meillä on taas normaali kanta pölyttäjiä ja linnunpoikasia? Hirvittää ajatuskin, että kohta pitäisi putsata linnunpöntöt talvea varten. Kuolleita poikasia löytyy varmasti. Eikä käy maanviljelijöitä kateeksi. Vilja ei kypsy, ja pellot lainehtii vettä. Vieläkö uskaltaisi todeta, että eiköhän ens kesä ole taas hyvä; eihän voi neljättä huonoa kesää olla peräkkäin, eihän?

perjantai 8. syyskuuta 2017

Voihan vieraslaji!

Viime vuosituhannella törmäsin ex-toimiston pihalla kauniiseen kukkaan, joka kuulemma oli häpykannus eli jättipalsami. Itse nimesin sen poksukukaksi, koska se poksautteli siemenkotansa auki ja sinkosi siemenet ties minne. Myöhemmin kuulin, että se on ns. vieraslaji, mutta en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Nätti kukka ja pölyttäjien suosikki, joten eihän semmoinen voi paha olla, eihän?

Muutama kukkanen ilmestyi vuosien saatossa omaankin pihaan, mutta pysyivät horsmien ja mesiangervojen avulla kurissa. Yhdellä pyöräilylenkillä osuttiin paremman puoliskon kanssa paikkaan, joka oli täysin jättipalsamin peitossa. Oltiin suorastaan järkyttyneitä siitä määrästä, ja tuntui mahdottomalta, että kukaan ikinä saisi tuota kasvia paikasta enää hävitettyä. Sen jälkeen palsamia näkyi kaikkialla.

Viime vuonna kitkin palsamit pois pihasta ja ehdin huokaista helpotuksesta, kunnes tänä kesänä eräänä grillaushetkenä chef sanoi, että katsos tuota pajua: kesäkeittiön vieressä iso pajupuska oli aivan jättipalsamin peitossa. Pari viime sulaan-jäädyn-sulaan -talvea sekä järjetön määrä myyriä oli tuhonnut tontilta aluskasvillisuutta, joten palsamit pääsivät rehahtamaan kasvuun. Ei kun trimmeri käteen ja kasveja tuhoamaan.

Vaan tälläpä on maailmankaikkeuden paras koodi: jos kukkavarsi katkeaa, palsami kasvattaa sivuhankoihin uudet kukat. Ja vaikka kasvin kiskoo juurineen irti, se siltikin jatkaa kasvuaan ja kohottaa kukat aurinkoa kohti. Ja kasvattaa niitä riivatun sivuhankakukkia. Yksivuotisena se ei juuristaan lisäänny, vaan pelkästään siemenestä, mutta on se kyllä uskomattoman tehokas siementen tuottaja.

Kun sain pari säkillistä palsamia tuhottua omasta pihasta, osui katse naapuriin: aivan järjetön palsamipuska. Samoin naapurin naapurissa. Ylipäätään koko kylä tuntuu nyt olevan jättipalsamin vallassa. Tiedossa on siis loputon taistelu sitä vastaan. Tänä aamuna taisteluun tuli ainakin hetken tauko, kun yöpakkanen oli tuhonnut tämänhetkiset kukat. Mutta varmasti tuommoinen juureton, kukkanupustaan katkaistu ja pakkasen muhjuntama riesa vielä keksii jonkin tavan tehdä siemeniä >:-/

Ihan kuin übermyrkyllisessä punakoisossa ja terijoensalavaa pitkin kiipeilevässä elämänlangassa ei olisi tarpeeksi :-/

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Viimeiseen roippeeseen

Kyllä n'ei oo mitkään syntymäpäivät jonsei verissäpäin puukot kädessä riehuta. Joten kun sisko nelikymppisiään seuraavana aamuna kysyi lahdataanko ankat, olin toki heti mukana, vaikka omista lahtaripäivistäni onkin kulunut ainakin se 40 vuotta.

Kovasti kovetin itseä, kun sisko antoi neuvot ja kantoi lahtikamat paikalle, mutta kyllähän ne kyyneleet tulvi valtoimenaan, kun ensimmäistä ankkaa tuotiin paikalle. Ja toista. Ja kolmatta. Sitten tuli rutiini. Paha sai myös palkkansa, kun yksi ankka kosti kaulankatkaisun roiskuttamalla veret naamalle.

Sydän ja maksa päätyivät ihmisravinnoksi; kivipiira koiran-. Yhden ankan sain mukaani, ja parempi puolisko leikkasi siitä lihat tarkasti talteen. Lopun rangan keitin liemeksi oman maan juuresten ja sipulin kera. Eikä siivilöinnin jälkeen liemikamoista paljoa mennyt kompostiin, sillä kaikki luista irtoava roipe päätyi koirankuppiin, ja liemivihannekset surautin vielä koirille soseeksi.

Munasta asti ankka sai elää vapaana pihapiirissä, eikä sitä tehoruokittu rehulla. Loppu oli nopea ja tuskaton. Uskon, että se maistuu myös lopputuloksessa, jahka raakakypsyminen on hoidettu.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kuxit

Eli kurpitsojen exit kurpitseriasta. Totesin, että kun elokuu on jo puolivälissä, ja osa kurpitsoista vain kukkii tai ovat tehneet pikkuruisen hedelmän, on näissä yölämpötiloissa (+3,5 C) turha enää hedelmiä odottaa. Ölkurbisin, pari Small sugaria ja kaikki Potimarronit jätin vielä toiveikkaina strutsinkakkakuorrutteella kasvamaan. Rolet oli yllättäen tehnyt muutaman minikurpitsan kuusaman lehdille, joten se on ainoa takuuvarma sadontuottaja tänä vuonna. Small sugarista oletettavasti tulee 2 hedelmää. Potimarron tekee aivan järjettömästi kurpitsoja, mutta kovin ovat pieniä ja keltaisia vielä. Kunpa nyt edes yhden saisi lautaselle asti. Hassua, että viime vuonna kurpitsoja sadonkorjattiin hiki hatussa, ja nyt saa vain nostella lonkeroita ja todeta ne tyhjiksi. Kylmä kesä teki sen, että kurpitsat pukkasivat vain mieskukkia, joista ei syötävää tule. Mutta ovat toki hyvä ruokabaari kimalaisille.

Muutenkin on puutarhassa jo alasajon meininki. Herneille on heitetty heipat; suippokaalit lammaskaalitettu; Epicure ja Jussi esikeitetty pakastimeen. Jussi oli hurjan satoisa, sileä ja ruveton - todella hieno pottu, jos vain sitä makua olisi ollut enemmän. Muut juurekset jäävät sadoltaan vaatimattomiksi, tosin ensimmäisen kerran elämässäni onnistuin kasvattamaan lanttua, joka säilööntyy laatikoksi joulua varten.

Suippokaali on ollut kauden yllättäjä. Se kasvoi nopeasti, teki ison, tiiviin kerän ja maistui todella makealle. Sitä tuli syötyä ihan sellaisenaan raakana, kun maku oli niin hyvä. Täytyy ens vuonna testata sitä uudestaan, jotta saa selville oliko makeuden takana kylmyys vai lajike (Greyhound). Kaalin kasvatus oli tänä vuonna naurettavan helppoa, kun kylmyys nujersi tuholaiset.

Kasvihuoneessa kurkut tekevät toista tulemistaan, ja ensimmäinen tomaattikastike on jo keitetty. Ananaskirsikka tekee hurjasti satoa, mutta tuo lajike on jotenkin ätläkän makuinen. Ei mene jatkoon. Flöristä ostettu munakoison taimi homehduttaa kaikki hedelmänsä, joten sen kohtalona on Muxit, eli exit kasvihuoneesta. Chileistä ainoastaan violetit versiot ovat valmiit; muut - kuten myös paprikat - ovat vielä täysin vihreitä. Riivin niiden lehtiä pois, jotta ne vähäisetkin auringonsäteet pääsisivät satoa kypsyttämään.

tiistai 15. elokuuta 2017

Aikainen kylväjä nappaa sadon

Aamulehdessä oli hämmentävä miniuutinen tämän vuoden kylvöistä. Kuulemma aikaisin tehdyt kylvöt ovat pärjänneet paremmin kuin myöhemmät. Syytä tähän ei kerrottu. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kylmään maahan ja säähän kylvetyt siemenet ovat kasvaneet reippaammin kuin lämpimämpään kylvetyt, mutta saman voi todentaa omaltakin kasvimaalta: ensimmäisestä kylvöstä itäneet siemenet tuottavat jo satoa, mutta uusintakylvöt ovat nippa nappa pois sirkkalehtiasteelta. Myös myöhemmin kesäkuussa tehdyt paikkauskylvöt ovat epäonnistuneet surkeasti ötököiden poissaolosta huolimatta. Ei tullut enää toista settiä tilliä, korianteria tai rucolaa. No, tänä vuonna täytyy olla tyytyväinen, että edes jotakin saa lautaselle.

Ötököistä puheen ollen, yllättäen iski kasvihuoneeseen kirvainvaasio. Luulin, ettei sitä lajia näin kylmänä kesänä näy, mutta muurahaiset ja kirvojen pissa paprikoiden lehdillä indikoivat muuta. Siinä sitten suivaantuneena rupesin litsimään öttiäisiä lehdiltä, kunnes näköhermo synapsoi aivoille, että kirvat eivät ole oransseja. Tarkempi syynäys osoitti, että keväällä hankitut petopunkit olivat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja olivat urakalla popsimassa kirvoja :-0 Luulin, että punkkifarmini oli ehtinyt ruuan puutteessa jo kuolemaan kasvihuoneessa, mutta jollain olivat eläneet, ja olivat nyt kasvattaneet BMI:nsä huikeisiin lukemiin kirva-aterioilla.

Myös ensimmäinen kimalainen suristeli kasvihuoneessa cucamelonien kimpussa. Olin jo riipimässä cuceja alas, kun vievät turkasesti tilaa, mutta eivät tuota mitään, mutta ehkäpä kimalaisen visiitti tuottaa muutaman hedelmän salaattikippoon.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Säilöntäsuoralla

Epäkesä on edennyt viimeiselle kolmannekselleen, ja kasvimaa alkaa olla rehevimmillään. Kävin pyyhkäisemässä kakkospakastimesta pölyt ja napsautin sen päälle, sillä nyt alkaa säilöntäkausi.

Normikesänä säilöntä alkaa viinimarjojen mehustamisella, mutta siihen ei ole tarvetta vielä ainakaan viikkoon, ellei jopa kahteen. Auringon ja lämmön puute ei todellakaan suosi marjoja. Vadelmat ovat pikkiriikkisiä raakileita; mansikat alkavat nyt vasta kypsyä, mutta ovat kovin vetisen makuisia - siis ne muutamat, jotka eivät ole homehtuneet. Viinimarjat ja karviaiset ovat ihan raakoja. Mustikkaa näkyy tulevan jonkin verran, mutta sitkeä tassutulehdus ja tukahduttavan kostea keli ovat pitäneet meidän tehokkaasti pois metsästä.

Nyt olen päättänyt, että joka päivä on säilöttävä jotain, mikäli tarjontaa riittää. Kurkut viipaloituvat mausteliemeen, kukkimisen kynnyksellä olevat yrtit surautan pestoksi (eilen tein huippuhyvän shiso-limebasilikapeston. Melkein söin sen siltä seisomalta) ja perunat esikeitän pakastimeen. Hirmuisen suureksi kasvaneen suippokaalin (1,7 kg ilman uloimpia lehtiään) suikaloin ja haudutin karitsankieliliemessä tuoreiden laakerinlehtien kanssa ja laitoin rasioissa pakastimeen. Sitä voi talvella hyödyntää keitoissa, padoissa, piirakan täytteenä ja lasagnessa.

Kuvassa oleva kasa pakastui nyrkin kokoisissa kököissä nimikkeellä "lehtisilppu". Silppu koostuu köynnöspinaatista, red orachesta (mikä lie suomeksi) ja lehtikaalista. Pehmitin niitä hitusen pannulla öljyn ja vesitilkan kera, ja ajattelin käyttää samoilla tavoin kuin suippokaalta. Red orachen kohdalla kävi hauska yhteensattuma, sillä heinäkuussa hyödynsimme Avoimia puutarhoja ja piipahdimme Lahtuan tilalla, missä koulutetaan kokkeja kasvien ja yrttien saloihin. Red orachea kasvoi sielläkin, mutta harmiksi siinä ei ollut nimikylttiä, joten en tiedä millä nimellä sitä siellä kasvatettiin. Maku ei siinä ole kovin kummoinen, hiukan ehkä punajuuren ja mangoldin tyyppinen, mutta ei niin multainen, ja hitusen hapahko. Mutta se hauska fiitseri siinä on, että se värjää kaiken ruuan pinkiksi.

Tänään, jahka tuo kaatosade taukoaa, ajattelin käydä herneiden kimppuun ja keksiä niistä jotakin säilöttävää mintun kera. Herneitä tulee nimittäin yllättävän paljon, eikä kaikkea ehdi tuoreena syödä. Eikä niissä(kään) ole toukkia!

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Burpless rulaa

Kurkku on maailman helpoin kasvatettava, sillä ainoa asia, mistä pitää pitää huolta on se, ettei liian monta yksilöä kylvä. Etikkakurkkuihin ja pikkelsseihin kurkkua saa kyllä säilöttyä, ja tuoreena heitettyä salaatteihin, keittoon ja leivän päälle, mutta siltikin sato pääsee yllättämään, ja niinpä sitä kiikuttaa kurkkuja kamuille ja toimistoon.

Paitsi tänä vuonna. Kurkkujen varret ja lehdet kasvaa komeina ja terveinä, mutta pölyttäjien puute jättää sadon vaatimattomaksi. Viime vuonna koko kurkkuseinä pörisi kimalaisista, mutta tänä vuonna ei kasvihuoneessa ole ollut yhtäkään kimalaista, mikä näkyy myös siinä, ettei cucamelonista tule lainkaan satoa. Cucamelon kukkii hurjasti ja köynnöstää jo kasvihuoneen katossa, mutta yhtään ainutta hedelmää ei niistä sadoista kukista tule. Montakohan vuotta menee kimalaiskannan toipumiseen :-/

Kurkkutasting ollaan kuitenkin saatu pidettyä, ja myös maun puolesta kurkkuvuosi on melkoinen katastrofi. Kyllä pussillinen Burpless tasty greeniä voittaa nuo 4 muuta pussia. Delistar on kaunis, kalpeanvihreä kurkku, joka kasvattaa hienon, muhkean, suoran patukan. Maku on hyvä mutta hentoinen, joten ei jatkoon. Marketmore on kuin norsun nahkaa järsisi. Kuori on paksu ja sitkeä, hedelmäliha puisevahko, eikä kurkku maistu juuri millekään. Nimestä päättelin, että kyseessä olisi satoisa lajike, mutta ei tuosta ole vielä saatu kuin 4 kurkkua. Onneksi. On se sen verran hirveä. Mutta ei niin hirveä kuin Chinese slangen, jonka piti kasvattaa puolimetrisiä, makeita kurkkuja. Pari suhteellisen kookasta yksilöä ollaan saatu, ja ensipuraisulla maku on todella makea. Mutta sitten iskee kitkeryys. Aivan kuin flashback varhaisteini-iän Kynnelistä :-X Syynä on varmaankin se, että multa pääsee välillä kuivahtamaan, mutta turha kasvattaa tuollaista lajiketta, joka ei tämän puutarhurin kastelua kestä.

Heroica on ainoa, joka tämän kurkkuvuoden pelastaa. Se jaksaa tehdä hoikkia, sileitä kurkkuja, joissa makua riittää. Ei se Burplessia parempi ole, mutta parempi kuin yksikään noista muista.

Ensi vuoden strategia on siis heittää Marketmoren ja Chinese slangenin siemenillä vesilintua, ostaa tilalle Burplessia ja kidnapata pihapiirin kimalaisia (jos niitä siis on enemmän kuin ne 2, jotka täällä on tänä kesänä pyörinyt) kasvihuoneeseen.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Yllättävän hyvä papusnäkki

Instagramin syövereistä pompsahti silmille mielenkiintoinen papusnäkki, jota piti tietenkin heti kokeilla. Kylmä kesä on tosin papusatoa verottanut ihan urakalla - tietysti juuri silloin, kun koekylvössä on Jungleseedsin mielenkiintoisia lajikkeita. Niistä ei varmaan saada yhtään satoa, eikä Blauhildekään vielä edes kuki. Fasold oli tehnyt muutaman palon alaoksilleen, joten poimin ne mukaan ja muutaman kourallisen nipsin Ferrarista, jonka palot ovat vielä melko pieniä, mutta siltikin maukkaita.

Pyörittelin palot kananmunassa ja sitten parmesan-korppujauhoseoksessa. Levitin palot pellille ja laitoin uuniin 180 asteeseen vartiksi. Melko mahdoton oli saada tuota seosta pysymään vahamaisten papujen päällä, mutta kyllä sitä sen verran tarttui, että saatiin uunista ulos mahtavan maistuva iltapala. Instagramissa tyypit olivat tehneet pavuille myös dipin, mutta me rouskuteltiin nämä sellaisinaan, eikä kaivattu dippiä. Seuraavalla kerralla voisi parmesanin ja korppujauhon sekaan ripsiä muutaman chilihiutaleen.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Suuri pottutesti 2017

Tänä(kin) vuonna perunalajikkeiden hankinta meni suurilta osin arpapeliksi, sillä vanhoja, hyviksi koettuja lajikkeita ei ollut keväällä saatavilla. Hankintakriteereinä olivat tutut "pitää olla kiinteä" ja "pitää maistua jollekin", joskin nämä määreet perunoiden mainospuheissa eivät aina pidä paikkaansa. Nyt onnistuttiin melko hyvin: lajikkeet ovat kiinteitä ja makuakin löytyy kolmessa neljästä.

Jussia haluttiin kokeilla siksi, että sitä mainostettiin Timoksi, johon on jalostettu maku, eli hyvässä lykyssä lautasella olisi maukas varhaiskesän varhaisperuna. Tämän "kesän" perusteella ei varhaisuudesta voi sanoa mitään, mutta kasvihuoneessa nököttäneestä ämpäristä saatiin muutama Jussi juhannukseksi ja avomaallakin se on tehnyt satoa jo muutaman viikon. Jussi on hailun vaalea, pyöreähkö, kiinteä peruna, johon hyvällä mielikuvituksella voi kuvitella maun. Ei se niin tyystin mauton ole kuin Timo, mutta toivottavasti geenipankissa on vielä muutama makumolekyyli siihen lisättäväksi.

Enää en muista, mitä muita siemenperunoita Flörissä oli tarjolla, mutta Jussin lisäksi ostoskoriin päätyi Marabel. Kiinteä ja maukas olivat senkin määreet, ja KVG antoi tulokseksi, että se on kermainen, maistuva ja paras muussipottu. Vielä sitä ei olla muussitettu, mutta on kyllä tekstuuriltaan kiinteä ja makuakin löytyy mukavasti. Väri on kauniin kellertävä, mikä on yleensä hyvän potun merkki. Tätä voi ihan hyvin ostaa uudelleen, ellei sitten eteen tule parsaperunaa tai Mayan Twilightia, jotka yhdessä Pink fir applen kanssa ajavat kaikkien muiden pottujen edelle.

Hyötykasviyhdistyksen pottutarjontaa joutui odottamaan harmillisen pitkään, mutta kun "kesä" oli myöhässä (eihän se ole vieläkään alkanut), ei myöhäinen istutus haitannut. Nyt kukkivat sekä Epicure että Pink fir apple.

Suurin osa Hyötykasviyhdistyksen perunoista oli jauhoisia, joten lajikkeiden valinta oli helppoa. Vain nuo kaksi olivat kiinteitä. Aiempina vuosina olin todennut, että 4 perunalajiketta on meidän kulutukseen ihan liikaa, mutta Pink fir applea ei voinut jättää ostamatta, kun sitä viimein taas sai, ja tokihan Epicurea piti päästä kokeilemaan.

Eilen syötiin ensimmäiset Epicuret ja se osoittautui ehdottomasti jatkoon meneväksi perunaksi. Vaikka se on samanlainen hailu pallo kuin Jussi, on siinä huikeasti makua ja makeutta. Todella hieno peruna. Bonuksena vielä se, että sen siemenpotut pysyvät ihmeen kiinteinä mullan alla. Ei ole pelkoa siitä, että sormet litsahtavat läpi limaisen, mädäntyneen siemenpotun.

Viime vuonna tähän aikaan jo kovasti esikeitettiin perunoita pakastimeen talven varalle. Tänä vuonna perunateatteri mennee elokuun loppuun. Kyseinen säilöntäkeino on siitä huono, että kun läpi talven saa uuden perunan makuisia pakastepottuja, ei keväällä pysty kaupan vanhoja perunoita syömään. Makuero on hurja.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Joku tykkää kylmästä kesästä

En siis suinkaan millään muotoa minä, vaan parsakaali. Ensimmäinen calabrese alkoi olla jo syötävän kokoinen, ja koska sen asuttama kaalilaatikko pullisteli kasveista, päätin napata koko parsakaalin pois, jotta muille jää tilaa. Normaalisti toki jätän sen paikoilleen ja odotan, että se tekee sivukukintoja. Pari sivukukintoa oli tuohon yksilöön jo ilmestynyt, joten nappasin ne suuhuni. Mikä makeus! Aivan käsittämätön. Jopa kaalin lehtiruodit olivat niin hyviä, että niitä pystyi nakertamaan raakoina. Leikkasin kaalin varresta siivun paremmalle puoliskolle ja hänkin totesi, että nyt on maut kohdillaan. Saman totesi myös naukseri, joka biimautui itsepintaisesti kaalikipon äärelle.

Muistan vuosien takaa, miten ensimmäiset kylvämäni parsakaalit olivat hurjan hyviä, mutta sen koommin ei olla vastaaviin makukokemuksiin päästy, vaikka lajike on silloin tällöin ollutkin sama. Näköjään kyse ei olekaan lajike-erosta vaan säätilasta. Kylmä saa houkuteltua kaalista makeuden esiin. Tai siis ainakin parsakaalista. Kyssää ei tunnu mikään hetkauttavan suuntaan tai toiseen, ja muista kaaleista ei ole vielä kokemusta tältä vuodelta.

Ensimmäinen parsakaali höyrytettiin kevyesti ja tehtiin balsamicosta ja mirinistä sille kastike; toinen kaali wokattiin villilohen ja Lidlin yllättävän hyvien munanuudeleitten (maistuvat jotenkin seesamiselle) kanssa. Ei ole parsakaalin käsittely ollut vielä kertaakaan näin helppoa, sillä ne ovat täysin toukattomia. Aiemmin on joutunut lilluttamaan niitä seitin varassa roikkuvia toukkia suolavedessä ja sittenkin nyppiä loput pois ruokalautasella.

Kylmä sää tekee myös sen, ettei parsakaali herkeä kukkimaan, joten kaikkia ei joudu heti peräjälkeen syömään. Paitsi että eipä keittiötarhassa juurikaan muuta tarjottavaa vielä ole. Salaatin saa nippa nappa tehtyä salaatinlehdistä, kurkusta ja sokeriherneiden aluista (tosin naukseri päivystää sokeriherneobeliskin äärellä joka kerta, kun mennään ulos. Eipä tuo kohta 13-vuotias tuossa enää monta sokerihernekesää heilu, joten suosiolla se saa niin paljon kuin tahtoo). Pensaspavut onneksi alkavat tehdä satoa, ja ensimmäinen keskenkasvuinen Ferrari päätyikin eilen lautaselle, kun en malttanut enää odottaa. On siinä vain hieno maku. Paljon parempi kuin keltaisella vahapavulla, mitä olen tähän asti pitänyt pensaspavuista parhaimpana.

Kurpitsojen kohtalo hiukan jännittää kylmyyden ja pölyttäjien puutteen takia. Kovasti ovat tehneet vain miespuolisia kukkia ja suikertaneet lonkeroitaan piiiiitkiksi. Small sugarissa on kahden nyrkin kokoinen alku, ja Potimarron on tehnyt muutaman vauvan nyrkin kokoisen hedelmän. Muut vielä miettivät asiaa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kauden ensimmäinen salaatti

6.7. ja tänään meillä syödään ensimmäistä kertaa salaatti omasta pihasta. Hitusen köyhä salaatti, salaatinlehtiä, kyssä ja kurkku, mutta salaatti kumminkin. Normaalisti syödään koko kesäkuu salaatteja ja heinäkuussa siirrytään wokkeihin, mutta tämän vuoden kesäkuussa syötiin vain retiisejä ja muutama lehti salaattia, rucolaa, pinaattia ja lehtikaalta. No, normaalina kesänä Tampereella on Aamulehden mukaan 16,3 hellepäivää, mutta tänä kesänä on ollut vain 1 (eikä sekään yltänyt Kangasalle), joten eipä tässä ihmeempiä voi odottaa. Kuvan kurkku muuten on ihan oikeasti noin kalvakka: Delistar ei tuon tummemmaksi muutu.

Rucolat nypin jo pois kasvimaalta ja täräytin pestoksi. Pinaatit ryöppäsin pakastimeen. Siinä touhussa havahduin, että oikeasti ollaan jo heinäkuussa, ja vaikka kesä jossain vaiheessa tulisikin, ei kasvukausi kuitenkaan pitene. Uudelleenkylvölaatikossa oli vielä korianteria, salaattia, rucolaa, kyssää ja retiisiä odottamassa. Totesin, että kyssät saa jo laittaa pois; eivät ne ehdi enää valmiiksi, lukuun ottamatta niitä taimia, jotka vielä odottavat kasvihuoneessa. Muut kylvin pikaisesti niille vapautuneisiin tiloihin. Ehkä ehtivät vielä jotain tuottaa.

Ensimmäiset oman maan uudet perunat on jo syöty, tosin semmoisina maamiehen peukalonpään kokoisina palluroina. Jussi, jonka piti olla maulla varustettu Timo, on melko kalvakka, mutta kiinteä, ja kyllä sieltä joku maku löytyy. Marabel sen sijaan on makuisampi ja myös kiinteä. Jos se maistuu yhtä hyvälle myös kookkaampana, voi sitä kokeilla istuttaa uudelleen. Parsakaalit alkavat olla jo syötävän kokoisia, ja kohta saadaan myös ensimmäiset, kasvihuoneessa kukintaan saakka kasvaneet pensaspavut. Salkopavut eivät taida ehtiä tänä vuonna kummoiseen suoritukseen, mikä nyppii erityisesti, koska juuri tänä vuonna kokeiltiin Jungleseedsin eksoottisia papuja >:-/

Kesäkurpitsat alkavat vasta nyt kukkia, mutta kurpitsa-kurpitsoissa on jo hedelmän alkuja ja muutenkin ovat yllättävän muhkeita ja reheviä. Mansikka kukkii aivan raivoisasti, juuri kun se on saanut tappotuomion ja sen tilalle on jo ostettu uudet kasvulaatikot. No, joutsenlaulu ja sillee...

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Törkeän hyvät cookiet

En enää muista mistä alkuperäisen ohjeen bongasin, mutta kaikessa vaatimattomuudessaan ja helppoudessaan näitä on sekä kiva tehdä että syödä (liikaa). Eivät ole liian makeita, mutta eivät kuitenkaan terveellisen makuisia.

175 g vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl tummaa sokeria (muscovado- tai ruoko-)
1 dl hasselpähkinärouhetta (veitsellä rouhittuna saa makoisampia sattumia kuin kaupan valmisversiosta)
2 dl kuivattuja karpaloita (tätä kohtaa varioin sen mukaan mitä kaapista löytyy. Olen rouhinut sekaan 3 riviä valkosuklaata tai pilkkonut kuivattuja luumuja tai rusinoita. Tumma suklaakin sopisi.)
- sotkuta keskenään
125 g pehmeää voita
1 muna
-sotkuta jauhoseokseen. Itse teen tämän kohdan Kenillä, sillä käsin sotkutettuna tuo taikina tarttuu ihan joka paikkaan. Ken tekee mukavan, siistin taikinapallon.
- pyöritä lihapullan kokoisiksi palloiksi ja litistä niitä hieman, kun laitat pellille leivinpaperille. Taikinasta tulee n. 18 kpl cookieita.
- paista 190 C/12-15 min.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Takaisin skenessä

Sen jälkeen kun hurmaava Joe Maiden kuoli, en enää uusinut Kitchen garden -lehden tilausta. Lehden parasta antia kun - ruokaohjeiden ohella - oli Joen lajikekokeilut ja -raportit. Muuten lehti oli aika kotikutoinen, tosin kotikutoisuudessaan hyvin sympaattinen, ja siinä oli näin ulkomaalaisen silmin hitusen liikaa paikallisuutisia. Gardener's worldiin en halunnut palata, vaikkakin se on laadukas ja kaunis lehti, sillä haluan keskittyä keittiöpuutarhajuttuihin.

Kotimaisen Kotipuutarhan tilasin kokeeksi, kun sen sai määräaikaisena - mikään ei ole maailmassa niin monimutkaista kuin lehtien kestotilauksen peruminen. Kotipuutarha on yllättävän hyvä ja ehdottomasti kotimaisista puutarhalehdistä paras, mutta ruuan kasvattamiseen liittyvää lajiketietoa siinä ei juurikaan ole, joten ruokaihminen jäi kaipaamaan uusia makuelämyksiä.

Instagramissa bongasin Grow your ownin ja pennosten laskemisen jälkeen totesin, että voihan tuon kokeeksi tilata. Ensimmäinen numero saapui sopivasti juhannukseksi, joskin kokonaista kuukautta myöhemmin kuin mitä se Briteissä ilmestyy. No, eipä tuo haittaa, kun ollaan ilmastollisesti about sen verran jäljessä ja lajikkeitahan minä lähdin metsästämään. Ja niitä löytyikin kivasti! Ostoslistalla on jo Old boer white -kurpitsa ja Redbor-lehtikaali, vaikka lehti on vasta puolivälissä. Sekin oli mukavaa, ettei lehdessä ole niitä samoja vanhoja naamoja, jotka pyörivät jokaisessa lehdessä ja TV-ohjelmassa. Ehkä siis jotain uutta opittavaakin löytyy, vaikka ainahan tämä harrastus pyörii kylvä-kastele-lannoita-syö -piiriä. Lehti vaikuttaa laadukkaalta ja ainoan miinuksen se saa siitä, että sen mukana tulee niitä samoja vanhoja ilmaissiemeniä: salaattia, retiisiä, punajuurta, mangoldia, basilikaa, porkkanaa.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kasvihuoneen juhannus

Vielä pari viikkoa sitten kasvihuone näytti melko autiolta, mutta nyt tuolla saa riehua viidakkoveitsen kanssa useamman kerran viikossa. Kasvien juuret ovat ulottuneet lannoitekerrokseen ja sen huomaa! Tomaatit tekevät varkaita minkä ehtivät ja kasvattavat ihan järjettömän kokoisia lehtiä. Kurkut suikertelevat joka paikkaan, ja niitä saa olla ohjailemassa tukiristikkoa kohti, jotteivät lähde kiipeilemään tomaattien kimppuun. Tomaatit, ananaskirsikat, paprikat ja chilit kukkivat jo, mutta edelleen on se huoli pölyttäjistä :-/

Ensi vuodelle opetukseksi: vain 1 ananaskirsikan taimi/ämpäri. Nyt niitä on 4 ja meinaavat kuolla janoon joka päivä.
Ananaskirsikan kukka. Osassa on jo "lyhdyt".
Otin tämän kuvan kurkuista 2 päivää sitten. Nyt ovat jo tuplanneet kokonsa.
Ananas-tomaatti tukkii kohta koko kulkuväylän.

Appelsiinitimjamia, basilikaa, limebasilikaa, meiramia, oreganoa, shisoa... Huumaavia aromeja!
 

torstai 22. kesäkuuta 2017

Nyt syönnissä

Tässä on näky, jota en lakkaa ihmettelemästä: meillä on vuosien tauon jälkeen suht reiätöntä rucolaa :-0 Kirpat ovat kyllä löytäneet tiensä kasvimaille, mutta jostain syystä tämä nimenomainen kasvilaatikko ei ole niille mieleen - mikä ensi vuonna muistettakoon. Keltainen liima-ansa on muuten todellakin nimensä veroinen: keltainen ja liimainen. Siihen tarttuu omien sormien lisäksi myös kasvien lehdet, mikäli intoutuu sitä liian lähellä leyhyttelemään. Paikoilleen sitä ei uskalla jättää, jottei siihen tartu hyvisötökätkin. Mutta kirppoja sillä on suorastaan nautinnollista liimata.
Joka-aamuinen French breakfast. Kasvoi yhtäkkiä muhkeisiin mittoihin.
Salaattisadolla ei vielä rehvastella, mutta on tuosta jo muutama lehdykkä nipsaistu leivän päälle.
Pinaatti rakastaa viileää kesää. Näin hyvää satoa ei ole tullut naismuistiin.
Kohta repertuaariin liittyy kyssä.

Muiden kaalien lailla Nero di Toscana on rehahtanut valtavaan kasvuun. Toistaiseksi se ei ole kelvannut tuholaisille.

Näiden lisäksi kasvimaa, kasvihuone ja kukkatikkaat pursuavat yrttejä. Ehkä sen satokauden voi jo julistaa alkaneeksi.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Puutarhassa tuoksuu

... Raid! Pyykkejä ripustaessa hymistelin pihalla kun herukkapensaista kuului kovaa surinaa. Pölyttäjiä oli sittenkin paikalla, joten ehkä marjasadosta jotain vielä tulee. Paitsi että kun katse tarkentui pensaisiin, huomasin, että surina lähtee ampiaisista, joita hääräsi pensaissa kymmeniä. Pölyttäjiä toki nekin, mutta kun on joutunut katsomaan ampiaispesään törmänneen koiran kramppaavan kipushokissa lattialla 1,5 h, iski nimby (tai tässä tapauksessa nimkg - not in my kitchen garden) -ilmiö. Kaapissa oli uusi puteli Raidia, joten sen kanssa kirmasin pensaissa ja talloin pökertyneitä amppareita liiskaksi. Jos siis syksyllä ihmettelen marjamehun erikoista vivahdetta, täytyy muistaa, että se tulee Raidista.

Riippahernepuut alkoivat kukkia, ja ne tapansa mukaan houkuttelevat kimalaisia, mutta ei siinä määrin kuin aikaisempina vuosina. Toivottavasti kuitenkin siinä vaiheessa kun kasvihuoneessa kasvit kukkivat, on kimalaispopulaatio hiukan elpynyt. Jotenkin en näe itseäni heilumassa sudin kanssa kasvarissa tomaatteja pölyttämässä.

Myyrävuosi on kyllä ollut vuosien tauon jälkeen hurja. Tontin luonnonvaraisessa osassa kulkiessa jalka uppoaa puolta säärtä myöten myyränkoloihin, eikä aluskasvillisuus nouse kuin paikoin, sillä niiltä on viety juuret. Yksi röyhkeä vesimyyrä ui huoletta näkösällä ojassa, eikä juurikaan pelästy ohikulkijoita. Varmaan näyttää veden alla keskaria >:-/ Sain tosin kostoni, kun riistakamerassa näkyi kärppä vesimyyrien pesäkoloilla. Se on sen verran tehokas kaveri, että käy myös aikuisten vesimyyrien päälle. Nuorempi koira jaksaa edelleen uskollisena käydä päivittäin myyräjahdissa, ja viikko sitten lauantaina samaa teki kettu - tosin mun kukkapenkissäni... Ihmetyttää, että tällaisesta kattauksesta huolimatta haukat pysyvät loitolla.
En mä tätä kärhöä ois oikeesti halunnutkaan >:-/

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Viherkielto mennee heinäkuulle

Sanoinko jo, että meillä oli viikonloppuna -2? Kaikki toki oli kasvimaalla tuplaharsotettu, mutta en odottanut näin totaalista kärvääntymistä. Maissien ja kesäkurpitsan kohdalla otin tietoisen riskin, sillä ne olivat kasvihuoneessa esikasvaneet jo siihen pisteeseen, että valittavana oli kuukahtaisivatko ne kasvihuoneessa tai -maalla. Valitsivat sitten -maan. Kesäkurpitsaa esikylvin uuden setin, mutta maisseille heitin hyvästit tältä vuodelta, ellei sitten puutarhagurun kanssa tehdä vielä yhtä toivioretkeä taimitarhalle, josta saa korvaavia taimia. Jätin niille varmuuden vuoksi vielä tilaa.

Perunoiltakin paleltui lehtiä, tosin Marabel näytti kestäneen pakkasta yllättävän vähällä damagella. Ämpärissä kasvava Jussi kärvääntyi jo aiemmin, joskin tekee uutta lehteä kovaa kyytiä. Ehkä siitä on juhannuspotuksi. Sama juttu kaaleilla: osa lehdistä paleltui parisen viikkoa sitten, mutta uudet lehdet ovat onneksi kasvaneet tilalle. Suippokaali on jo suipottumassa, ja Nero di Toscanasta ehkä voisi nipsaista lehden tai pari keittoon.

Muuten kasvimaan sato on vielä vain haaveissa. Rucolaa saa varmaan ens viikolla alkaa poimia, mutta salaatit ovat vasta sirkkalehdillä ja retiisit noin sukkapuikon paksuisia. Eilen tein moneen riviin uusintakylvöjä, sillä kylmä ja rutikuiva kevät oli saanut siemenet itämään huonosti.

Yrtit sen sijaan voivat hyvin. Ruohosipuli on tehnyt muhkeat turppaat, ja karhunlaukka on alkanut levitä (siitä kuulemma voi tulla ihan riesa). Salvian ja timjamin sekä Lidlistä ostetun mintun häädin kasvihuoneesta herbaarioon, eivätkä ne siirrosta näy hätkähtäneen.

Kovasti sitä kaipaa oman maan satoa, mutta tuskin tässä kuussa salaatinlehteä kummempaa suuhunpantavaa ehtii kasvimaalta saada.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Häätöpäivä

Kurpitsat ulottivat roskiksissa juurensa hevonkakkaan ja rehahtivat sellaiseen kasvuun, ettei kasvarissa päässyt enää kulkemaan. Ulkoistaminen kuitenkin mietitytti, sillä vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli -2. Kuvan laikkuköynnös kärväännytti lehtiään, ja sama olisi ollut kurpitsoillakin kohtalona, mikäli olisivat ulkoilmassa yöpyneet.

Kun meteorologit viimein vannoivat, ettei hallaa ole lähiaikoina näköpiirissä, vietimme häätöpäivän. Ensin kasvihuoneesta häätyivät kurpitsat kurpitseriaan. Ölkurbis ja Potimarron olivat ehtineet jo kiertää suikeroitaan tomaattien ympärille, joten niiden kanssa taistellessa kului aikaa - ja hikeä: ulkona oli +24, joten myös kasvihuoneessa tarkeni. Kurpitsoja oli kertynyt kaikkiaan 16 kpl, mutta sentään 4 vähemmän kuin viime vuonna...

Seuraavaksi häätyivät pavut, joista osa oli kietoutunut yhteen muhkeaksi köydeksi. Hirveän kiva yrittää istuttaa niitä katkomatta varsia. Papujen kanssa iski mahtumisongelma: vanhat papukaaret olivat tulleet jo elinkaarensa (ehhehe) päähän, etenkin kun Rauli-myrsky väänsi niistä toisen solmuun viime elokuussa. Yksi uusi kaari oltiin hankittu Bauhausista, mutta ei otettu huomioon rouvan riehaantumista Jungleseedsissä, joten papuja oli nyt sekä määrällisesti että laadullisesti liikaa yhteen papukaareen.

Hokattiin siinä, että kesäkeittiön seinustaa vasten saataisiin pavut mukavasti kasvamaan ja samalla ne ehkä peittäisivät näkymää naapuriin. Raksavastaava kävi ystävällisesti hakemassa Ikeasta lisää ruukkuja, joihin pavut saatiin mahtumaan. Kasvimaalle päätyivät Fasold ja Blauhilde, siis palkoineen päivineen syötävät pavut, ja kesäkeittiön koristukseksi tulivat mustapapu, voipapu ja pintopapu, joista syödään vain ne pavut. No, pakkaa sekoittaa palkoineen päivineen syötävä Asparagus bean, mutta laitoin sen kasvamaan vain toiseen ruukkuun, joten ehkä osaan sen muista erottaa. Voipapu on muuten erikoinen kaveri: kasvattaa todella isot juuret ennen kuin edes ehtii sirkkalehdelle. Eikä se pienessä ruukussa jaksa avata sirkkalehtiään, vaan vaatii enemmän tilaa ja ravinnetta. Saas nähdä, mikä monsteri siitä kasvaa.

Lopuksi häätyivät esikasvaneet kyssäkaalit, joille olikin kasvimailla tilaa, kiitos yllä mainitun pakkasyön (siitä lisää seuraavassa numerossa). Sitten oli jäljellä vain kasvariin jäävien kasvien sijoittelu loppusijoituspaikalleen, lattian lakaisu ja varkaiden poistaminen tomaateista. Niitä olikin kertynyt puoli ämpärillistä.

Ilokseni huomasin, että ananaskirsikka kukkii. Se osoitti jo toisen olettamukseni vääräksi: minipienet siemenet ehtivät tehdä satoa, vaikka niitä ei heti alkuvuodesta kylväkään.

Näyttää jotenkin tyhjältä :-o

maanantai 5. kesäkuuta 2017

All you need is Raisio (and a bit of Lieto)

Mustavalkoiset puutarhamatkat ky lähti perinteiselle Kauppilan-reissulle perinteisesti 3.6. Tällä kertaa tosin kymmenen astetta aiempaa kylmemmässä kelissä, ja kohdekin oli muuttunut Kauppilasta Flöriksi. Flör oli siisti ja tyylikäs, ja tarjontakin suuri, hieno ja erikoinen, mutta jotenkin se Kauppilan taika oli kaikonnut. Todettiin, että tuskin tänne enää tulemme.

Matkanjohtaja ei lannistunut, vaan googletteli mitä muita taimikauppoja olisi lähistöllä, ja kas, 11 kilometrin päässä Raisiossa oli Pirilä. Hitusen oli Raisio pois meidän reitiltä, mutta kun huomattiin, että sieltä pääsee helposti kohti lähtöpaikkaamme Hämeenlinnaa, uskaltauduimme matkaan.

Kouluja käyneenä ihmisenä toki tiesin Raision merkkihenkilöt, mutta en osannut odottaa, miten suuri metropoli meitä olikaan vastassa. Ja miten suuri Pirilä! Kyllä turistien päät pyöri ja suut loksahti auki (juu, me olimme ne kaksi hölmistyneen näköistä hottista - kirjaimellisesti: siinä missä natiivit patsasteli t-paidoissa, me olimme varustautuneet paksuilla takeilla, sillä lähdimme jäätävästä tuulesta. Raisiossa oli +17). Kärhöjä sai halvalla ja oli siellä himoitsemani alppipajukin, tosin en raaskinut siihen upottaa 30 euroa. Oli kiva huomata, että paikan myyjät myös hoitivat kasveja - jopa niitä vitosen kärhöjä.

Pirilä vakuutti meidät niin, että päätimme ensi kevään toivioretken kohdistuvan Raisioon. Päätös osoittautui oikeaksi, kun lähdimme paluumatkalle: Bauhaus, Plantagen, iso ostari... Ties vaikka ihan yövymme paikallisessa hotellissa ja virkistäydymme paikallisessa pubissa. Ainoan miinuksen Raisio sai siitä, että meitä ei tunnistettu. Matkanjohtajan kohdalla sen voi ehkä vielä ymmärtää, sillä hänen suuri debyyttinsä on vasta ensi viikolla Viherpihassa (kuva kyllä oli jo edellisessä numerossa), mutta tokihan minut olisi Kotipuutarhan perusteella täytynyt tunnistaa. Ehkä ne olivat vain ujoja.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Matkanjohtaja huomasi Liedon kohdalla Kesäkukkia-kyltin ja käänsi auton sivutielle. Päädyimme Liedon kukkaan ja puutarhaan. Ja jösses, mikä kukka ja puutarha! Iso yrttiosasto, missä oli kaipaamani curry-yrtti ja jopa sieniyrtti! Olivat myös tehneet hauskoja yrttiruukkuja, joissa oli mm. grillimix, teemix ja pizzamix, eli kyseisiin nautintoihin sopivia yrttisekoituksia. Kesäkukka-amppelit olivat hurjan hienoja ja kesäkukat todella erilaisia ja erikoisia. Löysin himoitsemani kesäkukat, mutta, köh, meidän auto oli niin täynnä, että jouduin jättämään ne hankkimatta. Pisteet Liedolle myös siitä, että taimikassit ja -laatikot olivat ilmaisia. Flörissä niistä olisi joutunut pulittamaan 20 senttiä ja 80 senttiä.

Mitä siis tarttui mukaan? Viikunapuu (kun halvalla sai), esikkoja, pinkki iiris, jonka joka kerta ostan Kauppilasta mutta joka ei ikinä kuki, siskolle iso lyyraviikuna, parsanjuurakoita parsapenkin laajennusta varten, munakoiso, laventeli, laakeripuu, kärhö, curry-yrtti, sieniyrtti, sitruunalippia, pari syvänpunaista riippapetuniaa, suklaakosmos ja limenvihreä heinätupas, josta nuorempi koira oli kovin kiitollinen ja söi osan :-/

Loppuun kevennys: eilen kasveja ruukuttaessa parempi puolisko huikkasi, että autokatoksen takana on pensas nurin. WTF??? Jep, vesimyyrä oli nakertanut 6-metrisen marjatuomipihlajan juuret, ja kova tuuli oli puuskaissut koko hoidon nurin. Sen pituinen se.

torstai 25. toukokuuta 2017

Kirppa- ja tirppakato

On sitä puutarhahenkilö ihmeissään, kun retiisit, rucolat ja pak choit kasvaa kasvimaalla täysin koskemattomina, ilman harsoja yms. suojaa. Normaalisti tähän aikaan sirkkalehdet ovat silkkaa pitsiä kirppojen hampaiden jäljiltä. Onhan nuo pienet alut ilo silmälle, mutta kun linnunpöntöissä on täysi hiljaisuus, niin ehkä sitä sittenkin mieluummin ottaisi kirppainvaasion ja muutaman västäräkin ja kirjosiepon sitä verottamaan. Kirppoja varten hankin Biotusista (kyllä, inhoan ksen-taivutusta, vrt.  Thomaksen/Thomasin) keltaisia liima-ansoja, joilla ajattelin kaalikasveja leyhyttää ja liimata pomppivat kirpat kiinni. Säästyvät nyt sitten ensi vuoteen, elleivät kirpat tee myöhäistä entrètä.

Yllättävän hyvin kasvimaalla kaikki itää, vaikka jäivät yöpakkasten kopristamien ja lumisateiden kuorruttamien harsojen alle ja nyt kärsivät pölisevästä kuivuudesta. Naapurin savupiipussa pesivät naakat eivät jostain syystä ole huomanneet härkäpapuja eivätkä sipuleja, joten nekin saavat kasvaa rauhassa.

Kasvihuoneesta häädin jo kaikki kaalit ja maissit ulkoilmaan. Kaalit ovat harson alla turvassa ohikiitäviltä kaaliperhosilta. Jostain syystä lehtokotilot ovat mieltyneet uusiin kasvilaatikoihin; liekö syynä pinkki väri tms. Onneksi laatikoiden laidat ovat sen verran korkealla, että kotiloiden lima ehtii hyytyä ennen kuin pääsevät kasveihin käsiksi. Joka aamu saa laatikoiden reunalta napsia kuivuneita kotiloita.

Kurpitsat siirsin roskakoreihin, mutta saavat vielä odotella öiden lämpiämistä ennen ulkoistusta. Huomasin saaneeni aikaan vain 2 kesäkurpitsaa, joten laitoin niitä vielä pari kylvöön. Eivät mitään suosikkikasveja ole, mutta tekevät nopeasti satoa ja ovat monikäyttöisiä, joten on niitä hyvä muutama olla olemassa. Lungo di Firenze tosin kaipaisi jo kovasti ulos, sillä sen juuret tulee potin ulkopuolelle. Ehkä sitten lauantaina päivällä, jahka yöpakkasten jäljiltä kuura on sulanut >:-/

Välillä on katse harhautunut kasvihuoneen ja -maiden ulkopuolelle. Siinä tuli huomattua, että ylimääräinen säkki hiekkaa + kasvihuonetyömaalta ylijääneet laatat = kukkapenkin reunus. Näin sitä on ihminen 29 vuodessa hämäläistynyt, että melkein 10 vuotta jaksoi ruohonleikkuun jälkeen saksilla nykertää tuon typerän kukkapenkin reunan, ennen kuin tarttui oikeasti toimeen ja rupesi tekemään kunnon reunusta, minkä päältä voi ruohonleikkurilla huristaa. Laatat tosin loppuivat jo ennen urakan puoliväliä, mistä hanuri ja reidet kiittävät. Pakko nyt pitää pari vapaapäivää ennen kuin saadaan lisää laattoja ja urakka voi jatkua. Toivottavasti silloinkin naapuri luukuttaa typerän pakettiautonsa typeristä kaiuttimista typerää eurohumppaa. Lisää meinaan aggrea sen verran, että savimaan lapiointi sujuu ihan leikiten.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Fines herbes ja oppi

Ihana puutarhaguruni piipahti eilen pihassa ja toi heinolalaiselta mysteeripuutarhalta löytämiään yrttejä. Että oli kuin ois +20-asteinen ja aurinkoinen joulu tullut ihmiselle! Mielettömän hyväkuntoiset yrtit ja huumaava tuoksu.

Toissa talvena meidän pihasta kuolivat sekä laajalle levinnyt piparminttu että laajemmalle levinnyt omenaminttu. Niinpä tilasin gurulta minttuja, mutta en tietenkään malttanut tyytyä taviksiin, vaan tilasin kirpsakkaa appelsiiniminttua ja suorastaan parfyymisen aromaattista banaaniminttua. Ei noista tzatzikia tehdä, mutta salaatteihin ja grillinyytteihin sopivat varmaan mainiosti.

Pari vuotta sitten guru toi ekan kerran oliiviyrttiä, ja nyt ollaan suorastaan addiktoiduttu siihen ja käytetään sitä tukkokaupalla marinadeihin ja hitusen pienempinä määrinä salaatteja maustamaan. Sitruunatimjamiakin tilasin, kun onnistuin yhden kappaleen sitä taas tappamaan. Viimein tajusin (ja Campasimpukka sanoi huomanneensa saman), ettei timjami viihdy samassa ruukussa kaverin kanssa, vaan vaatii kokonaan oman ruukkunsa. Niinpä tuo yksilö majailee nyt vanhassa, peltisessä kastelukannussa. Gurun äiti kuulemma käyttää sitruunatimjamia juustojen kanssa. Ihan täydellinen makuyhdistelmä; enpä ole koskaan osannut edes ajatella!

Kauden yllättäjä oli valkosipuliyrtti. Jotenkin odotin karkealehtistä, heinämäistä kaveria, mutta se olikin hopeahtava, nahkealehtinen kasvi, jossa aivan täydellinen, uunissa paahtuneen valkosipulinkynnen maku. Huikea! Toivottavasti säilyy pitkään hengissä, jotta saadaan siitä satoa pitkälle syksyyn.

Uutta oli myös vihannestatar. En osannut oikein odottaa mitään, mutta sain kirpeäntulisen, hitusen saippualta maistuvan yrtin, jota kuulemma myös Vietnamin korianteriksi kutsutaan. Korianteria en tuosta löytänyt yrittämälläkään, mutta jännän eksoottinen maku siinä oli, ja chef ihastui siihen heti.

Alkoi kyllä harmittaa, ettei Pirkanmaalta löydy vastaavaa yrttien aarreaittaa. Joku taimitarha mainosti yrttejään, mutta ne olikin sitten niinkin eksoottisia kuin tilli, persilja ja korianteri, huoh. Jostain pitäisi vielä saada curry-yrttiä ja sieniyrttiä.

Ja se oppi? Muutamaan otteeseen olen tuskaillut minipienten siementen kanssa ja sitten todennut, ettei minusta ole kasvattamaan kasveja, jotka saavat alkunsa pölyhiukkasen kokoisista siemenistä. Todistin itseni vääräksi. Valoahan ne vain tarvii, ei sen ihmeempää. Tammikuussa yritin kylvää ananaskirsikkaa ja sain aikaiseksi nuppineulan kokoisen huitulan. Maaliskuussa kylvin loput 4 siementä kokeeksi kasvihuoneeseen, ja niin vain tekivät 4 terhakkaa ja tanakkaa tainta - hurjista yöpakkasista huolimatta. Ehkä ens vuonna vois yrittää taas varsisellerin kasvattamista. Ehkä.

maanantai 15. toukokuuta 2017

52 - 12 = tungos

Olin sitten onnistunut esikasvattamaan 52 kpl tomaatteja, chilejä ja paprikoita. Hups. Lajittelin ne tarkkaan ennen kasvihuoneeseen laittamista ja heitin kitukasvuisimmat pois. Siltikin jäi melkoinen määrä kasveja yli, ja kun ei niitä raaski hukata, whatsappasin puutarhagurulle, josko hän huolisi 12 kappaleen sekalaisen setin kasveja. Onneksi huoli! Mutta on kasvarissa siltikin taas ihan järjetön tunku, eikä asiaa helpota yhtään se, että puutarhaguru piipahti ihanassa taimitarhassa, jossa oli vaikka mitä herkkuyrttejä tarjolla. Kun rupeaa kännykkään tulemaan kuvia banaanimintusta ja oliiviyrtistä, oli pakko laittaa tilaukseen muutama yrtti (= 7 kpl) ja ihania roiskepetunioita (näyttävät siltä, kuin niihin olisi roiskittu maalia).

Mennääs kasvarikierrokselle!
Yleensä en papuja esikasvata, mutta kun tämä kevät on ollut näin hirveä, ajattelin kiriä hitusen aikaa kiinni ja esikasvattaa pavut, etenkin kun nyt on mielenkiintoisia lajikkeita tiedossa ja haluan saada niistä sadon. Kohta saakin donkata nuo isompiin potteihin (tiedossa on aivan järkyttävä potinpesusavotta). Pensaspavut Ferrari ja Golddukat kasvavat jo kovaa vauhtia ämpäreissä.
Raab ja choy sum ovat kasvaneet jo syötävän kokoisiksi. Napsin ne joko keittoon tai wokkiin tällä viikolla. Ehkä niistä voisi tehdä eksoottisen lammaskaalin: choy sumia ja karitsankieltä?
Kesäkukkia on 7 purkillista itämässä: krassia, kehäkukkaa, samettikukkaa, kosmosta, freesiaa... Ja juu, tuosta vasemmalla olevasta pienestä raosta täytyy mahtua kulkemaan, kun tekee kasvihuoneessa kastelukierroksen.
Kaalit ja kurpitsat ovat jo isommissa poteissa. Kurpitsojen itämisprosentti on yllättävän hyvä; kaaleissa olisi ollut toivomisen varaa, mutta eipä niille paljoa tilaa jäänyt kasvimaalle. Jostain syystä kyssä itää huonosti, vaikka olen sitä 3 eri pussista kylvänyt. Täytyy kylvää sitä nyt vielä muutamaan otteeseen, jotta saa paikkauskasveja kasvimaan tyhjiin kohtiin.
Tomaatit ovat vielä surkean pieniä ja hailuja, mutta jahka saavat juurensa hevosenkakkapelletteihin asti, alkaa tilanne muuttua. Onneksi sain kaikki Brandywinet lopulta itämään. Mielenkiintoista päästä maistamaan, onko ne niin hyviä kuin kehutaan.
Kaupan kukkasiakin on melkoinen läjä odottamassa säiden lämpenemistä: pelargoneja, ihana oleanteri, kärhöjä, pioneja, kuunlinjoja, päivänliljoja, lankaköynnöstä, sekä kukkatikkaille päätyvät sisäkukat, joita en enää sisälle huoli.
Että onhan siinä tunkua. Mutta pitkän talven jälkeen tämä on niin luksusta: kasvit kasvaa ja niitä saa siirrellä isompiin potteihin joka päivä, ja jänniä lajikekokeiluja on tiedossa, vaikkei alunperin pitänytkään mitään uutta hankkia. Alkais nyt vaan tuo sää lämmetä viimeinkin!