perjantai 12. helmikuuta 2016

Lumentappotomaatit

Kyllä on kerrassaan hieno päivä. Flunssaa pukkaa asiallisesti rokotetulle, ei-ikään-kipiälle henkilölle. Lunta pukkaa niin, että olen jo kahdesti joutunut tekemään lumityöt (ei tosin kerrota sitä paremmalle puoliskolle, joka on sitä mieltä, että flunssassa pitäisi levätä. Se ei ole 16 vuoteen oppinut, että pohojalainen lepää vasta haudassa). Päivälenkki jäi koirien kanssa torsoksi, kun metsäojat ovat ääriään myöten täynnä vettä, eikä pers- tai tappijalkaiset ylettyneet loikkaamaan yli. Kirsikkana katastrofikakussa oli työkkäriin, eli nykykielellä TE-keskukseen ilmoittautuminen. Hieno webbilomakehan heillä oli, ja meikäläisen tiedot olivat sinne periytyneet vuodelta 1994, jolloin työkkäri ja yliopisto olivat kätevästi saman kadun eri päissä, ja kirkasotsainen gradunpalauttaja pystyi suoraa tietä kävelemään ilmoittautumaan työttömäksi (työkkärin silloiselle tädille tiedoksi, että kyllä sillä englannin taidolla pystyi lopulta itsensä elättämään 20 vuotta ja maksamaan talon ja auton). Siltikin lomakkeen täyttämiseen meni 2 tuntia, eikä pakotetun kentän alasvetovalikossa ollut meikäläisen ammattikuntaa tai mitään siihen liippaavaakaan. Olen nyt työkkärin valikoimissa "Muu kirjailija". Täytyy pyytää se sitten käsin korjaamaan "Dokumentalistiksi", kuten kollegan kohdalla.

Päivän parantamiseen tarvittiin siis äärikeinoja, eli esikasvatusta (parempi puolisko tuo törkypizzan ja toivottavasti pullon punkkua, jahka pääsee töistä). Tavistomaatteja oli kertynyt melkoinen määrä, koska niitä tulee Kitchen gardenin välissä pari kertaa vuodessa. Omavalintaisesti multiin meni Super marmande, joka on hyvänmakuinen perustomaatti, sekä tänä vuonna ekan kerran kokeilussa oleva Ananas. Tavallaan oma valinta oli myös Tigerella, jonka löysin toissa syksynä Cittarin alelaarista 10 sentillä. Harvinaisen mauton tomaatti, mutta uudessa kasvihuoneessa on tilaa myös mauttomuuksille. Toinen mauttomuus on Kitchen gardenin välissä tullut Ailsa Craig, jonka siemeniä en hennonut vielä heittää pois. Onneksi noissa ilmaispusseissa on siemeniä sen verran vähän, ettei niistä tarvi monta vuotta kärsiä.

Alkuviikosta Kitchen gardenin välissä tuli Costoluto fiorentino, joka kehui olevansa "best grown outdoors". Katsotaan muuttaako se mielensä, jahka alkaa keittiön ikkunalaudalla itää ja näkee Suomen lopputalven. Gardener's delightin sain käytettyä loppuun, mutta Moneymakerin siemeniä jäi vielä vähän ens vuodelle. Kumpikin lajike on hyvin perus ja tavis, mutta makua niissä on ziljoonasti enemmän kuin Tigerellassa ja Ailsassa yhteensä. Satoisiakin ovat, joten ihan mielelläni tutustutan heidät uuteen kasvariin. Siis sitten toukokuussa.

2 kommenttia:

  1. Jos yhtään lohduttaa, niin täällä toinen rokotettu ei-ikinä-kipeä on sairaana tänään. Tai vedetään takaisin ettei ikinä kipeä, onhan tämä kai jo toinen sairauspoissaolopäivänini vajaan viiden vuoden sisällä, sen lisäksi olen ollut jonkun kerran viikonloppuna tai lomalla kipeä. Mutta aika harvoin kuitenkin. Ja tällä kertaa pahimpaan mahdolliseen työruuhkaan.

    Minulla ei ole piristyksiäkään, en ole vielä kylvänyt mitään ja peruin Kitchen Gardeninkin tilauksen. Chilit voisi laittaa paikkoin, tomaatit saa vielä odottaa. Yritän nyt tätä taktiikkaa: sen jälkeen kun aikaistin kylvöjä ja hankin kasvivalon, kesät ovat olleet ihan *sieltä*. Jos olen vähän myöhässä ja tulisikin lämmin ja sopiva kesä kompensoimaan asian. Jos tulee hyvä kesä, kiitokset voi lähettää minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi pahus, että sinäkin tulit kipeäksi ja vielä noin huonoon aikaan.
      Toivon kovasti, että pääsen kiittämään sinua sitten syyskuussa, upean kesän jälkeen :-D

      Poista