lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kaappichilit

Hemmetin nirppanokat! Tammikuun puolivälissä aloitin chilien kasvatuksen, ja ne 2 chililajiketta, joista olin eniten kiinnostunut, Hungarian yellow wax ja Trinidad perfume eivät suostuneet itämään sitten millään. Paahdatutin niitä kylppärin lattialämmityksessä, sumutin ja kastelin ja melkein otin yöksi viereen, mutta nämä penteleet palkitsivat vaivannäön vain yhdellä pienellä taimella. Uusintakylvöjä tein pariin otteeseen, jotta saisin varataimia, mutta nämä eivät itäneet edelleenkään.

Lopulta tungin potit keittiön kaappiin ja paahdatutin kaapin toisella puolella olevaa takkaa 2 viikkoa putkeen. Ja katso, nyt näkyy vihreää itua pottien pinnalla. Ens vuonna kasvatan ne saunassa >:-/

Samaan aikaan Espelettet ovat kasvaneet jo kunnon taimiksi, eivätkä ole viileästä ikkunalaudasta millänsäkään. Hitusen hailuja tosin ovat, kuten tomaatitkin, mutta eipä näin auringotonta esikasvatuskautta ole ikinä ennen ollutkaan.

Lopuksi vielä kiitos Lidlille rohkeudesta tuoda vihannesosastolle pienten, kotimaisten viljelijöiden erikoisuuksia. Kiva päästä kokeilemaan kaikkea jännää, kuten kuvan sinappisalaattia, joka oli niin hyvää, että sitä tuli ohimennen napsittua suuhun ihan muuten vain. Kyseinen kaiffari on jopa innostunut ikkunalaudalla tekemään uusia lehtiä. Mistä tulikin mieleen, että senhän vois kokeilla istuttaa isompaan ruukkuun. Siinähän on oivaa puuhaa ensimmäiselle lomapäivälle, kun sormet ovat purjon ja hopeasipulin kylvämisestä jo valmiiksi multaiset.

2 kommenttia:

  1. Luettuani tämän menin heti katsomaan, mitä jääkaapin päällä uinuville chilin siemenilleni kuuluu, ja että heitänkö menemään ja tyydynkö ostotaimiin... Ja katso, ne olivat itäneet! Jippiii! Neljätoista päivää siihen meni, mutta kiinalaiset herkkikseni ovat nyt heränneet. Mitä jatkossa seuraa, sen näemme... joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kiinalaisille; toivottavasti tuottavat hyvän sadon! Mulla ei ikinä ole chilin taimet olleet näin pieniä tähän aikaan vuodesta. Liekö nuo lajikkeet jotain kääpiöitä.

      Poista