Paahdettu kuha ja tyrnivinegretti

Tyrni on tönöttänyt meidän pihassa jo vuosikausia. Ihan vain kauniin ulkonäkönsä takia se alunperin ostettiin, toki hommattiin sille saman tien poikaystävä viereen, vaikkei mitään ideaa marjojen hyötykäytöstä ollutkaan. Muutama vuosi meni, ennen kuin marjoja alkoi näkyä, ja tulihan niitä joskus talteen poimittuakin, tosin suurin osa meni loppusyksystä harakoiden nokkiin.

Vasta viime vuonna havahduttiin siihen, että tyrnihän on kaikesta kirpeydestään, naksahtavista siemenistään ja vistosta poimittavuudestaan huolimatta monipuolinen kaveri, ja etenkin leivonnassa tuo mukavan hedelmäisen maun mukanaan.

Tyrni ja porkkana odottavat vielä parittamista (sopivat varmasti yhteen loistavasti), samoin kuin chefin visioima tyrni-rosmariini ceviche, mutta takaraivosta pingahtanut idea tyrnivinegretistä tuli kokeiltua ja hyväksi havaittua.

Chef otti noin desin tyrnimarjoja ja puristi niistä mehun siivilää apuna käyttäen. Mehuun lisättiin suolaa, sokeria ja oliiviöljyä, ja lopputulosta monitoroitiin ihmiskokein. Kun tyrnin hapokkuus viimein taittui suuhun sopivaksi (kuulemma siihen tarvittiin yllättävän paljon sokeria), vinegretti sai seurakseen ruohosipulisilppua ja päätyi aateloittamaan paahdetun kuhan.

Sen verran hyvää oli, etteivät kädet tule ens vuonnakaan saamaan armoa, vaan tyrnin poimiminen jatkuu.

Mikä ihmeen talviretiisi?

Muina puutarhureina luin Kitchen Gardenia ja törmäsin kuvaan, missä täti nyhti maasta jättimäisiä retiisejä, ja kuvatekstinä oli jotain winter radishista. Siitäpä sitten piti kirmata googlettamaan, ja kuulemma kiinalaiset ja japanilaiset retiisilajikkeet menestyvät viileässä, joten niitä kannattaa kylvää syksyä vasten. Aha. Olisitte aiemmin kertoneet, sillä olin jo ehtinyt tilata vuoden 2014 siemenet.

Uusimmassa Kitchen Gardenissa tosin käytiin läpi ens vuoden siemenuutuudet, joten voi olla, että tässä joutuu vielä yhden tilauksen tekemään. Carminat-papu on kuulemma erityisen maukas, ja perinteinen ranskalainen tomaatti Noire de Crimée suorastaan savuisan makuinen. Ranskalaista talviretiisiä Violet de Gournay olisi tarjolla, ja ois hauska kokeilla Dragon's tongue -rucolaa, kun siinä on hienon pinkit lehtiruodit.

Thompson & Morganin tilaus tuli jo postilaatikkoon. Yllättävän paljon olin tilannut kukkia, mutta onneksi miltei jokaisen kohdalla luki edible flowers, joten eivät ihan täysiä turhuuksia olleet. Mukana tuli vielä pieni kirjanen, jossa oli juttua syötävistä kukista ja muutama ruokaohjekin!

Siinä sitten heräsin aamusella ja tuli niin hyvä mieli, kun muistin, että tänään pääsee kylvämään siemenet kasvimaahan. Kunnes tajusin, että onkin marraskuu, vettä sataa, ja kaksi kolmesta koirasta on kammottavassa mahataudissa. Ei hyvä.

Päärynä-ricottapasta

MeNaisetin inspiroimana täytyi tehdä lohtupastaa marraskuun kuraan ja tihkuun.
1 päärynä
1 valkosipulinkynsi
1 pieni oksa rosmariinia
- palastele
- paahda pannulla oliiviöljyssä
Kourallinen oliiveja
Kourallinen saksanpähkinää
Kourallinen basilikaa
- palastele
100 g ricottaa
- sekoita oliivien, pähkinöiden ja basilikan kanssa
Nippu spagettia
- keitä al denteksi
- kaada keitinvesi pois
- sekoita päärynä- ja ricottaseosten kanssa
- mausta suolalla ja mustapippurilla

Hirven sisäpaisti ja paahdettua parsakaalta

Todella hienoa, että hirvi on löytänyt tiensä perusmarkettiin saakka, ainakin näin sesonkina. Saatavana on ollut lähinnä kulma- ja sisäpaisteja, joista jälkimmäinen oli meillä viikonloppuruokana. Todella mureaa lihaa, jota tekisi mieli popsia jo raakana.

Valmistus alkoi edellisenä päivänä, jolloin paistin pintaan rubattiin Parhialan pastramimausteseosta. Paisti käärittiin tiukkaan kelmuun ja laitettiin jääkaappiin maustumaan.

Seuraavana päivänä liha otettiin huoneenlämpöön noin tunniksi. Mausteseos siivottiin pois, ja liha sai mukavan värin pintaansa pannulla voi-öljyseoksessa. Paistomittari tökättiin paksuimpaan kohtaan, ja paisti laitettiin uuniin 150 asteeseen, kunnes sisälämpö oli 52 astetta. Sen jälkeen paisti pääsi levähtämään folion alle.

Lisukkeeksi valikoitunut parsakaali höyrytettiin ensin lähes kypsäksi ja sen jälkeen paahdettiin vielä pannulla öljy-hasselpähkinä-hunajaseoksessa.

Kampasimpukat voikastikkeessa

Mikä sen mukavampaa kuin toisen ollessa työmatkalla saada pilvessä olevaan ruokaidealistaan päivitys "vaimolle kampasimpukoita, voikastiketta ja shampanjaa". Sopii vaimolle :-)

Kampasimpukat pitää kuivata huolellisesti ennen kypsentämistä, jotta ne paistuvat eivätkä keity. Voi-öljyseos laitetaan kuumenemaan pannulle ja mukaan donkataan hieman valkosipulia antamaan makua. Kampasimpukoita paahdetaan sen verran, että pintaan tulee hyvä sävy ja rapsakkuus.

Beurre blanc eli voikastike syntyy hienoksi silputusta salottisipulista, valkoviinietikasta sekä sitruunamehusta... ja tietenkin voista. Nesteet ja sipuli kiehautetaan ja keitetään kokoon. Sen jälkeen kattila nostetaan pois liedeltä ja joukkoon sekoitetaan pari nokaretta kylmää voita. Kattila laitetaan takaisin liedelle miedolle lämmölle ja voinokareita sekoitetaan kastikkeeseen oman maun mukaan. Ohjeissa kastikkeeseen tulee reilusti voita, mutta chef laittoi vain (!) 50 g.

Mahtavan hyvä alkupala äyriäisiä (ja voita) rakastavalle vaimolle. Eikä se shampanjakaan huonoa ollut.

Minttutoffeekeksit

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään Cloettan toffeenappirullaa, mutta olin minttufiiliksellä ja nappasin kaupasta Maraboun minttunappirullan sen sijaan.

125 g voita
1 dl sokeria
- hiero keskenään tahnaksi (ei siitä vaahtoa saa kukaan ikään mitenkään)
1 kanamuna
- sekoita tahnaan
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
- sekoita keskenään
- sekoita tahnan joukkoon
Lisäksi tarvit 2 rullaa minttusuklaanappeja tms. mukavaa toffeenamia.

Ota hyppysellinen taikinaa ja taputtele siitä pieni lätty kämmenelle. Laita minttunappi lätyn keskelle ja taittele reunat napin suojaksi. Varmista taikinan peittävyys pyörittelemällä taikinapalloa kämmenten välissä lihapullatyyliin. Taikina on sen verran rasvaista, että sitä on helppo käsitellä. Jos mahdollista, laita pyöritellyt pallerot hetkeksi (pari minsaa riittää) kylmään, niin eivät leviä niin paljon uunissa + täytteet pysyy paremmin sisällä.

Paista 200 C/10-12 min. Itse sain tästä taikinamäärästä aikaan 23 keksiä.

Ullan uusi lelu

Luigi on jo vuosia himoinnut keittiöön yrtinkasvatushärpäkettä talvikuukausiksi, mutta jostain syystä olen ollut skeptinen moisten gadgettien suhteen. Tietysti suolainen hintakin on hirvittänyt - satasella ostaa aika monta ruukkua basilikaa.

Tänä syksynä markkinoille tuli Fiskarsin Kitchen Garden, ja jostain selittämättömästä syystä se heti ensimmäisestä lehtimainoksesta lähtien puhutteli puutarhuria. Kuvissa se tosin näytti mitättömän pieneltä.

Viikko sitten pääsin viimein käpistelemään moista härpäkettä ihan livenä Chef & Sommelierissa, ja kun Sasu vannoi ja vakuutti laitteen olevan hyvä, pistin Kitchen Gardenin tilaukseen. Übersuolaisesta hinnasta huolimatta, siis. Ja heti, kun olin omani Iittala storesta tilannut, huomasin pömpelin olevan Stockan verkkokaupassa 20 € halvempi. No, Iittalasta sain yllättävän hyvää palvelua, sillä pömpeli oli kotikeittiössä jo saman viikon perjantaina.

Pömpelin keskellä on siis tuommoinen ledipuikko, joka antaa kasveille valoa (ja puutarhurille kirkasvalohoitoa). Pömpelin (konepestävään!) alaosaan kaadetaan vettä ja sen päälle laitetaan yrttiruukut. Paketissa on mukana 2 tukiruukkua ja niihin kapillaarimatot, jotka imevät kasvien juurille vettä. Kaupan yrttiruukkuja tuonne mahtuu 5-6. Läpinäkyvässä kuvussa on liukuovi, joten kastelu ja sadonkorjuu hoituu vaivatta.

Itsellä on kolmenlaista kokeilua pömpelissä menossa: kuukauden verran keittiön pöydällä vesilasissa lojuneet ja lehtiään anteliaasti ruoanlaittoon luovuttaneet basilika ja salvia saavat kokeilla toipumista; landcress (joku lehtevä krassi) ja timjami koekaninoivat pömpelikasvatusta siemenestä; ja kaupan basilika ja ruohosipuli näyttävät kuinka pitkään jaksavat sinnitellä elossa. Nekon (Neon?) lannoitteella ravitsen kokeiluja, sillä tuskinpa noissa kaupan ruukuissa liiemmälti ravintoaineita on enää jäljellä.

Puutarhakausi siis hyvässä lykyssä jatkuu, ja jos tuo pömpeli oikeasti toimii, ens syksynä voi jo hyvissä ajoin aloittaa siemenkasvatuksen tai sitten tehdä kuten Sasu ja lapsata kasvimaalta yrttejä pömpeliin talteen. Jännittävää!

Löytö-fynd

Kauppilan sipulitilauksen yhteydessä tilasin myös talvivalkosipulia, mutta kun olin saanut kynnet (sekä omat että valkosipulin) maahan, huomasin hankkineeni niitä ihan liian vähän. Honkasen puutarha kyllä mainosti saaneensa mahtavia valkosipuleita syysistutukseen, mutta siinä vaiheessa meillä oli jo maa lumessa & jäässä, enkä muistanut asiaa sen koommin.

Kaiken tämän sateen jälkeen maa on taas muokkauskunnossa, ja sattumoisin kun olin itselleni piristävää kukkakimppua ostamassa, huomasin Honkasen mahtavan muhkeat talvivalkosipulit kassan vieressä. Kuvasta ei noiden jättimäistä kokoa huomaa, mutta ovat siis naispuolisen pienviljelijän nyrkin kokoisia. Lajikkeen nimi oli kaupassa komeasti esillä, mutta muistan siitä vain alkukirjaimen S. Ois tarttenut napata kuva, jotta olisi saanut lajikeen referenssiksi tulevia vuosia varten.

 

Jahka tuo sade tuosta muutamaksi minuutiksi hellittää, käyn donkkaamassa kynnet kasvimaan kulmalle ja toivon, että niistä kasvaa yhtä suuria kuin emosipulinsa. 

Paahdettua maksaa ja palsternakkaa

Maksa on aina hyvää, etenkin kun chef sen vuolee ohuen ohuiksi lastuiksi. Hirvenvasan maksa tosin vie maksaruuat aivan toisiin sfääreihin, kun siinä on niin puhdas, raikas ja ei-navettainen maku. Mutta kelpaa se nautakin.

Palsternakat paahdettiin taas uunissa, oliiviöljy-hunajakylvyssä. Lautasella saivat kaverikseen Roquefortia (on se vaan sinihomejuustoista se paras. Tosin Saint Agurkin on OK) ja paahdettuja manteleita. Tämän vuoden löytö on palsternakan ja paahdetun mantelin liitto. Innostava mantelivinkki tuli viime viikonloppuna myös Chef & Sommelierista, jossa manteli yhdistettiin kaskinauriin kanssa. Aivan loistava combo.

Luomukaritsan entrecote ja paahdetut kurpitsaveneet

Lammasmaailman karitsapaketissa oli hieno setti karitsan entrecotea, jossa oli sopivan paljon (= paljon) rasvaa. Muistan, kun ensimmäisen kerran ostimme marketista naudan entrecotea, ja myyjäsetä kehotti hauduttamaan pihvejä pitkään, jotta niistä tulee mureita ja läpikypsiä. Paakarissa entrecotea syödessä saimme puolestaan ohjeeksi vain näyttää pihville pannua. Sanomattakin selvää, kumpaa ohjetta olemme siitä lähtien noudattaneet.

Mehevien pihvien seuraksi chef paahtoi kurpitsasiivuja Nigel Slaterin ohjeella. Siivujen päälle lorautettiin oliiviöljyä ja maustettiin suolalla ja mustapippurilla. Uunissa paahtuivat 200 C/40 min. ja olivat miellyttävän pehmeitä ja maukkaita.

Karitsan ulkofilepastrami ja paahdettua palsternakkaa

Lammasmaailma mainosti tuoretta lähikylän luomukaritsaa, jota kävimme pienen laatikollisen hakemassa. Kasvimaalta löytyi sopivasti vielä yllätyspalsternakkoja juuri kun lankomies Glorian ruoka & viinissä niitä uunissa paahtoi. Sopiva setti lauantaille.

Karitsan ulkofileeseen rubattiin pastrami-mausteseosta ja annettiin maustua muutama tunti. Pinnat paistettiin kiinni pannulla, minkä jälkeen karitsa päätyi uuniin lämpömittarin kanssa. Kun sisälämpötila saavutti 52 asteen, file pääsi pois uunista folion alle vetäytymään.

Palsternakat siivutettiin uunipellille ja niiden päälle pirskotettiin oliiviöljyä, hunajaa, suolaa ja timjamia. Kuumassa uunissa saivat paahtua sen verran, että pintaan tuli väriä. Mehevää, suussasulavaa, parhautta.

Joutomaasta keittiöpuutarhaksi

Kun olen 11-vuotisella puutarha- ja 10-vuotisella keittiöpuutarhauralla jo melkein päässyt Eero ja Sinikka -kategoriaan (tiedättehän sen joka puutarhalehdessä haastatellun eläkeläispariskunnan, joka on hoitanut pihaansa jo 40 vuotta 24/7), täytyy Akvista (pikkusisko extraordinaire, joka ei kuitenkaan näin pahalle raksatyömaalle muuttanut) lohduttaa blogaamalla matka savisesta joutomaaplätystä (kuva 1) saviseksi keittiöpuutarhaksi (kuva 2, sama kohta oikealta kuvattuna 9 vuotta myöhemmin).

 

Menimme siis vuosia sitten haaskalle, kun toisille ei upouusi talo, farmariauto, vauva ja kultainennoutaja tuoneet onnea, vaan ensiksi mainittu meni myyntiin 2 kuukautta muuton jälkeen (onnen avaimethan ovat upouusi talo, farmariauto ja 3 pientä tyttökoiraa). Pihalta oli kaikki pintamaa kuorittu pois ja pohjasavi jätetty jäljelle, ja takapihalle oli käsittämättömästi, ja vaarallisesti, pengerretty reilun metrin pudotus toiselle saviplätylle. Eikä meillä ollut aavistustakaan puutarhanhoidosta (onko vieläkään?).

 

Jo ensimmäisenä kesänä pengerrys tasoitettiin muun pihan tasolle ja kaiken tuon saven päälle lisättiin kerros multaa (wrong!!! Ois pitänyt yrittää saada jostain muhevaa hevosenkakka-kompostimixiä, sillä steriilissä myyntimullassa ei madot viihdy, joten multa jää lillumaan savipatjan päälle, eikä sekoitu siihen) ja sen päälle kylvettiin nurmikkoa (wrong!!! Ois pitänyt tehdä ensin puutarhasuunnitelma, istuttaa puut ja pensaat, ja sitten vasta katsoa, mihin kohti tarvitaan nurmikkoa, jos tarvitaan).

Seuraavana vuonna Luigi sitten sai nikkaroida ensimmäisen kasvulavan rouvallensa, ja siitä se mopo pikkuhiljaa karkasi. Pari vuotta tyydyimme yhteen kasvimaahan, mutta sitten niitä alkoi tulla 1/vuosi –tahdilla lisää. Ja kukapa nyt kasvimaihin tyytyisi! Argumentin ”kyllä sua sitten harmittaa, jos mää kuolen, etkä ollut ajoissa hommannut meille kasvihuonetta” jälkeen tuontiliike Ukkosen jamppa kurvasi pihaan 8-neliöisen Sun-kasvihuoneen kanssa, ja rehevää suomen kieltä ladellen Luigi kokosi sen kasaan saksalaisten ohjeiden kera. Muurasi sille vielä perustan, jottei vaimo lyö päätänsä joka kerta oven karmiin (en ole pitkä, vaan kömpelö).

Sen verran oltiin fiksuja, että alusta pitäen päätettiin keittiöpuutarhan paikaksi talon toinen pääty, joten hyötykasvit löysivät helposti paikkansa, eikä niitä ripoteltu pitkin tonttia. Näin on helpompi nähdä yhdellä silmäyksellä, mitä on kypsymässä viikon menuun. Terassiremontin ansiosta jäi ylimääräistä reunusaitaa, joka sitten titchmarshilaisesti päätyi reunustamaan keittiöpuutarhasta ihan oman huoneensa muun puutarhan keskelle. Luigi nikkaroi pari pergolaa porteiksi, ja puutarhurin suureksi urakaksi jäi niiden koristeleminen kärhöillä.

 

Muutama hedelmäpuu on jo tuolla tullut tiensä päähän, useimmiten vesimyyrän tai rusakon avustamana, ja vadelmat, luumut ja kirsikat juurivesovat minkä kerkiävät. Kasvihuone 3.0:sta haaveillaan joka vuosi (1.0:ssa oli muuratut kasvualtaat, 2.0:ssa vapaata lattiatilaa, 3.0 tulee olemaan ISO ja hieno ja ihan sikapaksusta kennolevystä, ja sinne mahtuu pieni pöytä ja tuolit iltapäiväteen/virkistävän valkoviinin juontia varten). Muuten tuo osa puutarhaa saa olla sellaisenaan. Se loppuosa taasen, noh, se onkin sitten jo toinen tarina.

 

Joko Akvis lohduttui?