sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Löytö-fynd

Kauppilan sipulitilauksen yhteydessä tilasin myös talvivalkosipulia, mutta kun olin saanut kynnet (sekä omat että valkosipulin) maahan, huomasin hankkineeni niitä ihan liian vähän. Honkasen puutarha kyllä mainosti saaneensa mahtavia valkosipuleita syysistutukseen, mutta siinä vaiheessa meillä oli jo maa lumessa & jäässä, enkä muistanut asiaa sen koommin.
Kaiken tämän sateen jälkeen maa on taas muokkauskunnossa, ja sattumoisin kun olin itselleni piristävää kukkakimppua ostamassa, huomasin Honkasen mahtavan muhkeat talvivalkosipulit kassan vieressä. Kuvasta ei noiden jättimäistä kokoa huomaa, mutta ovat siis naispuolisen pienviljelijän nyrkin kokoisia. Lajikkeen nimi oli kaupassa komeasti esillä, mutta muistan siitä vain alkukirjaimen S. Ois tarttenut napata kuva, jotta olisi saanut lajikeen referenssiksi tulevia vuosia varten.
 
Jahka tuo sade tuosta muutamaksi minuutiksi hellittää, käyn donkkaamassa kynnet kasvimaan kulmalle ja toivon, että niistä kasvaa yhtä suuria kuin emosipulinsa. 

1 kommentti:

  1. wow, mitä sipuleita! mulle kävi ihan samalla tavalla ja suorastaan toivoin, että ensi routa ja -lumi eivät olisi lopulliset. Nyt taas lapio uppoaa!

    VastaaPoista