keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sananen kakasta (taas)

Kanssablogaaja mainitsi joskus alkukeväästä levittäneensä pelletoitua hevosenkakkaa valtavalle plantaasilleen. Ikinä en ollut moisesta ihmeaineesta kuullutkaan. Muutama vuosi sitten sain traktorikuormallisen sitä ihtiään keoksi etupihalle, ja eron huomasi miltei heti, kun sitä oli pitkin pihaa lapioitu: kasvit rehahtivat hurjaan kasvuun. Ainoastaan kasvimaa kakasta vähän kärsi, varmaankin siksi, että munkit oli sekoitettu turpeeseen, joka kuivatti kasvien idut. Siispä tuommoinen sisäsiisti versio hevonkakasta kiinnosti heti.
Jostain syystä puutarhalannoitetta on hirveän vaikea löytää taviskaupoista, joten on turvauduttava puutarhaliikkeisiin. Kanankakkaa meille ei voi ostaa, koska koirien mielestä se on jokseensakin vastustamatonta (kanankakkaisen kuonon suukottaminen on unohtumaton kokemus), tosin ei niin vastustamatonta kuin Kekkilän kasvimaalannoite. Erehdyin sitä taas ostamaan, kun Bauhausista halvalla sai, ja kaduin heti, sillä koirien lisäksi myös harakat viihtyivät kukkaruukuissa lannoiterakeita napsimassa. Nuo rakeet tuoksuvat ihan koiranmuonalle, joten ei ihme, että ne häipyvät parempiin suihin/nokkiin.
Hevosenkakkapellettejä löytyi lähimmästä puutarhaliikkeestä ja niitä on tullut jo pari ämpärillistä pihalle levitettyä. Eivät haise millekään, eivätkä herätä kenessäkään ruokahalua. Paitsi siis tietysti kesäkukissa ja vihanneksissa, jotka näkyvät voivan todella hyvin kakkadieetillään. Crown prince (kuvassa) on tehnyt ihan käsittämättömän suuren kasvuston, vaikka asustaakin pelkässä ämpärissä, ja pelargonit pukkaavat kukkaa minkä ehtivät. Veikkaan, että hevosenkakkaa on näistä kiittäminen.
Ensi vuonna, jos moiseen ihmeaineeseen taas törmää, täytyy hamstrata sitä ainakin 5 törpöllistä varastoon, jottei pääse loppumaan kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti