sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lohilaatikko ja kurkku-pistaasisalaatti

MeNaisetissa oli taannoin eksoottisempi versio lohilaatikosta, ja sitähän täytyi heti soveltaa kotikeittiöön, kun kaupassa sattumoisin oli tällä vuosituhannella pyydettyä lohta.

400 g lohta kuutioina
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
- sekoita keskenään ja laita hetkeksi kylmään
2 dl sushiriisiä
- keitä puolikypsäksi (n. 7 min.)
1 rkl seesaminsiemeniä
- paahda pannulla ja lisää puolet riisiin
- levitä riisi uunivuokaan ja laita kalanpalat päälle
4 dl maitoa
1 kananmuna
valkopippuria
suolaa
- sekoita keskenään ja kaada kalojen päälle
- paista 175 C/30 min.
2 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä
0,5 dl miriniä
0,5 dl seesamöljyä
1 rkl misoa
3 rkl sitruunanmehua
2 rkl vettä
loput paahdetut seesaminsiemenet
- sekoita kastikkeeksi
- tarjoa lohilaatikon kanssa

Riisin olisin vielä tuunannut riisiviinietikalla, koska se jäi hiukan liian mauttomaksi.

Kurkkusalaatin ohje puolestaan löytyi Purple citrus & sweet perfume -kirjasta.
1 kurkku kuorittuna ja paloiteltuna
60 g partaäijää
30 g paahdettuja pistaaseja
mintunlehtiä
tilliä
granaattiomenansiemeniä
suolaa
mustapippuria
- sekoita ja syö :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti