keskiviikko 31. elokuuta 2016

Out with the old

Viime vuoden toukokuussa uusimme kaikista vanhimmat kasvimaamme, kun niissä alkoi olla enemmän ruusun ja horsman juuria kuin hyötykasvien, ja monivuotiset hyötykasvitkin rehottivat niissä vähän liian hallitsemattomina. Tänä keväänä katsoimme muitakin kasvimaita kriittisellä silmällä, sillä niitä aikoinaan perustaessamme teimme sen virheen, että kasasimme laatikot ensin ja maalasimme vasta sitten, mikä jätti lankkujen päät suojatta -> laho pääsi jylläämään. Yhtä lukuun ottamatta kasvimaat olivat siinä kunnossa, että ne täytyy tulevina vuosina korvata uusilla.

Keväällä ostimme 6 kpl lavakauluksia, kun niiden hinta oli pudonnut kolmestakympistä kymppiin. Nyt syksyllä on tarkoitus maalata ne ja sitten keväällä ottaa käyttöön. Niillä saadaan korvattua 1,5 kasvimaata. Mietin jopa niin radikaalia ratkaisua, että vaihtaisin kasvimaiden värimaailman talon seinän mukaan sävytetystä keltaisesta pinkiksi, kun puutarhakeinu ja kukkatikkaatkin ovat pinkkejä, samoin kuin kasvihuoneen sisustus. Ainakin se ilahduttaisi meidän nuohoojaa, joka muisti tänäkin vuonna kehua pihan pinkkiä värimaailmaa.

Eilen poistin jo yhden lahonneen kasvimaakehikon ja siirsin sen tilalle viime vuonna kasatun vesivanerilodjun, joka oli aiemmin huonossa paikassa, sillä Latvian matala innostui rehottamaan sen vieressä niin, että lodju jäi varjoon. Kasasin laatikon pohjalle kompostia ja päälle multaa. Tarkoitus on siirtää siihen toisesta lahokehikosta monivuotiset salvia, timjami, ruohosipuli, ilmasipuli ja rakuuna. Toivottavasti ehtivät alkusyksyn aikana juurtua. Mietin, uskaltaisiko sinne istuttaa myös pätkän minttua, rei'itettyyn ämpäriin vangittuna. Viime talvi nimittäin tappoi meiltä mintut, joten uusille olisi tarvetta, mutta toisaalta pelkona on se, että kohta koko laatikko on pelkkää minttua. Sitten joutuisi elämään ens kesän pelkällä mojitolla ja tzatzikilla...

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Vanhakin sienestäjä oppii uusia temppuja

Moni hehkuttaa hulppeaa sienivuotta, mutta meillä sato on ihan tavanomainen. Muutama tatti siellä täällä ja normimäärä kanttarelleja ja mustatorvisieniä. Mutta mustavahakas on yllättänyt: samoilta paikoilta ollaan jo kolmesti kerätty satoa, vaikka normaalisti saadaan vahakkaita vain kerran, eikä olla koskaan nähty näin isoja yksilöitä. Toukat rakastavat mustavahakasta, joten se harvoin pääsee kovin suureksi kasvamaan. Eilen löydettiin 2 litraa vahakkaita, ja osa niistä oli täysin toukattomia. Pannulta levisi taloon niin huumaava tuoksu, ettei meinannut malttaa lähteä ulos puutarhahommiin.

Kun näille sienimaille muutettiin, otettiin tavaksi opetella joka vuosi uusi ruokasieni. Koska täällä kasvaa upeita sienilajeja, snobistuttiin niin, että poimitaan enää vain kolmen tähden sieniä. Kanttarellitkin jää meiltä nykyisin metsään, kun ei sen kloorisesta mausta niin perusteta. Sieniä ja ihmisiä -kirjan ja the sienigurun Lasse Kososen top 3 -sienilistauksen myötä (korvasieni, mustavahakas ja sikurirousku. Meikäläisellä mustavahakas, kuusiherkkusieni ja korvasieni) alkoi sikurirousku kiinnostaa. Arvelin sen tunnistavani, ja kun eilen sattui kohdalle oikealta vaikuttava yksilö, poimin sen mukaan. Sellaisenaan en mitään tuoksua siitä erottanut, mutta kun se hetken kuivahti keittiön pöydällä, niin voi herraisä sentään mikä aromi! Ensin vähän sokerinen, sitten lipstikkainen ja lopulta curryinen. Tätä on ehdottomasti saatava lisää.

Toinen uusi sienioppi on tänä kesänä paristakin eri lähteestä kuultu sienten paistaminen. Aiemmin neuvottiin paistamaan sieniä pannulla, kunnes neste on haihtunut - eli sieni on ennemminkin keittynyt pannulla. Nyt opastettiin pikapaistaminen kuumalla pannulla/grillissä, mikä on saanut ainakin herkkutatista irti ihan uuden ulottuvuuden. Umamit on potenssiin 10 ja tatti niin lihaisa, että suunniteltiin seuraavasta yksilöstä tehtävän tattiburgeri. Kunhan nyt vastaan tulisi toukaton herkkutatti.

Siinä mielessä tämä sienisesonki on ihan huippu, sillä hirvikärpäsiä ei juurikaan ole, vaikka toissapäivänä melkein kirjaimellisesti törmättiin 3 hirveen lähimetsässä. Mukava kulkea metsässä ilman, että tarvii kaivella hirvareita tukasta ja silmistä.

perjantai 12. elokuuta 2016

Kaudella 2016 opittua

Kausihan ei millään muotoa ole vielä ohi, mutta perunoita säilöessä tuli muutama asia mieleen, ja ne on hyvä kirjata ylös, ennen kuin unohtuvat seuraavaa kautta valmistellessa.

  • Jos meteorologit kertovat kirvojen kevätmuuton näkyvän tutkakuvissa, sulje heti kasvihuoneen ovet ja ikkunat, äläkä vain naureskele hassulle uutiselle.
  • Jos kaalikoit iskevät, ota hyönteisverkot pois kaalikasvien yltä. Koit pääsevät verkon alle kuitenkin, eikä mikään niitä torju paremmin kuin linnut.
  • The Sutton on oikeasti hyvänmakuinen härkäpapu. Ei sitä ole suotta kehuttu maukkaimmaksi. Kestää naakkoja ja kosteutta yllättävän hyvin.
  • Mozart on liian myöhäinen perunalajike Suomen kesään. Ei ehdi tehdä satoa, on rupinen kuin ankka (nyt sisko tietysti tulee sanomaan, etteivät ankat ole rupisia), eikä makukaan ole kummoinen. Tekstuuri on hyvän kiinteä.
  • Colomba on jauhoinen peruna. Älä kasvata toiste.
  • Kasvata vain calabresea. Broccoli ei ehdi kukkia kesän aikana.
  • Punaisen paprikan kasvattaminen voi onnistua. Luota silti oransseihin versioihin; ne ovat takuuvarmoja.
  • Älä kasvata pihvitomaatteja. Ne eivät tykkää kastelutyylistäsi, vaan vaativat tasaisemmat olosuhteet.
  • Burpless tasty green on edelleen maukkain kurkku.
  • Papuja ja kurpitsoja ei voi koskaan olla liikaa.
  • Hernettä voi kylvää vielä heinäkuussa. Ehtii tehdä uuden sadon.
  • Jehovat ja nuohoojat löytävät tiensä myös haja-asutusalueelle, joten muista olla pukeissa pihatöissä, äläkä laita fantasiakimallepinniä otsatukkaan edes omalla pihalla.

tiistai 9. elokuuta 2016

Puuh

Se tunne, kun saa kiristävän housunnapin auki (tai hameen, sillä en omista housuja), muistuttaa hyvin paljon sitä, kun puutarhatoimittajien auton perävalot näkyvät. Itämättömyydestä, kirvoista, kirpoista, kaalikoista, naapurin kissasta, kaatosateista ja valtavasta kosteudesta huolimatta sain jotain kasvamaan niin, että kuvaajalle riitti suhteellisen siistissä kunnossa olevaa kuvattavaa.

Tosin puutarhuri itse ei ollut kovin siistissä kunnossa, sillä naamaan kasvoi jalkapallon kokoinen finni, ja edellisenä päivänä syöty yltiösuolainen kylmäsavulohi venytti silmäpussit litran vetoisiksi. Lisäksi jalkaan jäi maalitahraiset feikkicrocsit. No, tuli kyllä päivän aikana todettua, ettei kannata suunnitella uutta uraa huippumallina, sillä on yllättävän hankalaa hymyillä, kävellä, katsoa kameraan, komentaa koiria ja vetää vatsaa sisään samaan aikaan. En tiedä miten Kate Moss sen tekee.

Ensi vuonna siis tulen ulos kaapista omalla nimellä ja naamalla. Iik. Instagramista tosin löysin täysnimikaimani, jolla on samansuuntaiset harrastukset, joten toivottavasti hän ei joudu hankaluuksiin 15 minuutin kuuluisuuteni takia. Lohdutukseksi voin kertoa, että tyttönimelläni täysnimikaimani oli mielisairaanhoitaja. Lukuisten vinkeiden puheluiden jälkeen vaihdoin numeroni salaiseksi.

Tällä viikolla alkaa sitten sadonkorjuumaraton, kun tuo kuvassa näkyvä syherö täytyy saada setvittyä ja käytettyä ruuaksi. Kurpitsoista korjasin jo Potimarronit, nostin loput sipulit ja nyppäsin ylös kaikki Colomba-perunat, jotka päätyvät tänään esikeittoon ja pakastimeen. Loppuviikosta otetaan frittikeitin esille ja pyöräytetään härkäpavuista falafelit. Sen jälkeen menu täyttyy punajuurista, tomaateista ja paprikoista. Kuulostaa aika hyvältä.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Klonk

Butterbush, ruukkukasvatukseen jalostettu butternut-kurpitsa on kukkinut koko kesän. Hedelmiä vaan ei näkynyt, kunnes eilen siirsin ruukkua hiukan, ja ruukun takaa kuului klonk. Kurpitsa oli keksinyt kasvaa kasvihuoneen perustusten päällä ja putosi siitä sitten kiveykselle. Onneksi pysyi ehjänä. Toisessakin Butterbush-ruukussa (tai roskiksiahan nuo ovat) näkyy elämää, joskin sen kasvatit ovat ihmeellisen pitkulaisia, eivätkä tuollaisia muotovalioita.

Tämä kasvukausi on ollut siitä kummallinen, että kesäkurpitsat tuottavat huonosti satoa, mutta kurpitsa-kurpitsat kasvavat muhkeina.
Buffy ballia olen paahtanut jo 2 pellillistä säilöön pakastimeen. Ovat pysyneet todella makeina kosteasta kelistä huolimatta.

Potimarroneja tulee vain 3 kpl, mutta ovat ihan jättimäisen suuria.
Small sugarkin on kaukana pienestä, nimestään huolimatta.
Spagettikurpitsa on niin muhkea, että litisti lajitoverinsa alleen.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Viikon ruokateema: vain omasta pihasta

Aina sitä tähän aikaan vuodesta on täysin pöllämystynyt kaikesta ruuasta, mitä oma piha tarjoaa. Sitä vain katsoo, että tuossapa kasvaa tuota ja tuossa tuota, ennen kuin tajuaa, että niitä on ruvettava tosissaan käyttämään saman tien.

Kasvihuoneessa kasvaneita vahapapuja oltiin jo parilla aterialla syöty, mutta yhtäkkiä huomasin, että Ferrarin palkoja roikkuu papukaaresta muutaman kourallisen verran. Huomenna niistä voisi tehdä vaikka pastan tillin ja herneiden kera. Ruusupapu kukkii kovaa kyytiä, mutta ei vielä tarjoa syötävää, kuten ei härkäpapukaan.

Pinaatista olen ylpeä. Viimeinkin sitä kasvaa ja ihan tukkokaupalla. Tosin toki se tietää vain sitä, että kesä on ollut kylmä ja sateinen - lämpimässähän pinaatti alkaa heti kukkia. Tänään tein fantasiapiirakan, johon pinaatin ja fetan lisäksi upotin kaikki viikonlopulta jääneet soosit ja partaäijän jämät. Kohta tiedetään, tuliko siitä syömiskelpoinen. Pinaattia täytyy alkaa jo pakastaakin, jotta se lakkaa varjostamasta vieressä kasvavia fenkoleita.

Pakkasen kurittamat kesäkurpitsat tuottavat satoa, eikä saman kohtalon kokeneet maissitkaan ihan surkeilta näytä. Maisseja tosin voi uhata
kirvat, joita tänä vuonna on paljon ja jotka tykkäävät mönkiä tähkien uumeniin herkuttelemaan.

Kaalilaatikot alkavat reipastua, kun harsojen poiston jälkeen linnut ovat päässeet tositoimiin ja syöneet kilokaupalla toukkia. Kaalikoita ei tällä hetkellä näy, joten uskalsin vielä muutaman pak choin kylvää. Normaalisti tähän aikaan on kasvihuoneessa kyssäkaalin taimia odottamassa tilaa kasvimaalta, mutta kaalikoiden takia niiden esikasvatus osoittautui hankalaksi. Kirvat ja jatkuva sade myös haittaavat kaalikasveja. Niinpä ollaan jouduttu syömään calabreset
nuorina, mikä ei sinänsä haittaa, kun ne onneksi uusivat kukintoaan.

Savoijinkaaliparka on niin toukkien ja kirvojen nitistämä ja sateen ruskettama, että siitä tuskin ruokaa tulee, vaikka yleensä se on ollut se robusti kaali, jota ötökät välttelee.

Eilen päätettiin, että tällä viikolla pääruuat tehdään oman maan tuotoksista. Pinaatin ja papujen lisäksi tarjolla olisi jo parikymmentä Buffy ball -kurpitsaa, joista voisi tehdä vaikka megatäyteläisen risoton.

Alla todisteet siitä, miksi Suomessa kannattaa kasvattaa calabreseä, mutta ei broccolia: siinä missä calabrese on tuottanut jo ison kukinnon (johon punarinta on näköjään kakannut...), kasvattaa broccoli vasta lehteä. Vasta syksyllä broccolista alkaa saada satoa - ellei talvi ehdi ensin.

Kakkainen calabrese
Tyhjä broccoli

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Cucamelon - puutarhurille, jolla on jo kaikkea

"Pahanmakuinen, tilaa vievä turhake" oli parinkin Kitchen gardenin jampan tuomio cucamelonista, kun artikkelin aiheena oli turhin ikinä kasvattamasi vihannes. Minä olin syksyn siementilauksessa sortunut cucameloniin, kun sitä mainostettiin melonin, kurkun ja limen makuiseksi.

Minipienet siemenet itivät hyvin, ja donkkasin 4 tainta yhteen ämpäriin ihan vain kokeilumielessä nähdäkseni miten paljon ne vaativat tilaa ja tuottavat satoa - ja kuinka pahoja ne sitten oikein ovatkaan.

Tilaa se tosiaan vie: kasvihuoneen katto tuli jo aikaa sitten vastaan, ja yksi huitula yrittää kovasti kasvaa katon rakosesta ulkoilmaan. Maku on hauska, kuin sitruunalla terästetty kurkku, mutta ei niin ihmeellinen, että tätä pelkän maun takia viitsisi kasvattaa. Mutta onhan tuo tavattoman suloinen, ja kivan kirpsakka ja rapsakka lisä salaatteihin. Satoa saisi tulla enemmänkin, sillä törmäsin James Wongin kirjoitukseen aiheesta ja alkoi ihan sunnattomasti innostaa cucamelonien pikkelöinti.

Jos harrastaisin cock- tai mocktaileja, cucamelonista saisi niihin varmasti makua ja näköä. Tuo Jamesin kehittelemä drinksujen kyytipoika cucameloneista, oliiveista ja paprikoista on kokeilemisen arvoinen. Jospa viikonloppuna olisi hyvä sää pienelle kuohuvalle?

Lopuksi vielä kirjavinkki: Makutarhuri on oikeasti hyvä puutarhakirja. Kiinnostuin siitä heti, kun se ilmestyi, mutta en löytänyt sitä kirjakaupoista. Sisko sai sen ensimmäisenä käsiinsä ja kehui kovasti. Adlibriksestä se sitten löytyi - ja halvalla.

Kirjassa on tietoa ja tiedettä ja uutta asiaa, eikä se sorru puutarhakirjoille tyypilliseen hymistelyyn. Harvoin enää hankin puutarhakirjoja, kun yhden luettua on lukenut ne kaikki, mutta tästä oppi uutta, ja kirja oli mukavaan sävyyn kirjoitettu - vähän kuten Sieniä & ihmisiä olisi lokalisoitu puutarhamaailmaan.